Uusimmat

Sweeney Todd – Fleet Streetin paholaisparturi (****)

29.02.2008 10:55 Tatu Junni

Tim Burtonin ja Johnny Deppin yhteistyö on yleensä poikinut herkullisia hedelmiä (mm. Saksikäsi Edward, Ed Wood ja Sleepy Hollow), eikä Sweeney Todd – Fleet Streetin paholaisparturi muodosta poikkeusta tähän sarjaan. Tasoa ei tiputa edes se, että elokuva nojaa musikaaliin, joihin pohjautuvat elokuvat harvoin ovat ikimuistoisia teoksia – ainakaan hyvässä mielessä.

Vaikka Tim Burton on tehnyt Sweeney Toddista hyvinkin itsensä näköisen elokuvan, on elokuvan tarina lainatavaraa. Sweeney Todd pohjautuu Stephen Sondheimin vuoden 1978 musikaaliin, joka puolestaan on velkaa brittiläisessä fiktiossa jo 1800-luvulta asti esiintyneille kertomuksille. Teatterielokuvia Toddista on tehty jo useampi, ja BBC:n tuottamaksi tv-elokuvaksikin tarina on ehtinyt kääntyä. Näyttämölle paholaisparturi löysi tiensä jo reilut 160 vuotta sitten. Suomalaisillekaan Toddin tarina ei ole ihan vieras: Sondheimin musikaalia esitettiin Kansallisoopperassa vuonna 1997 Sauli Tiilikaisen ja Ritva Auvisen tähdittämänä.

Musikaalielokuva on kauhufantasioistaan parhaiten tunnetulta Burtonilta rohkea veto. Riski on kuitenkin kannattanut. Elokuva on niin tyylikästä työtä, että Sweeney Toddin heikkoudet löytyvät lähdemateriaalin suunnasta. Stephen Sondheimin Sweeney Toddiin säveltämät kappaleet ovat pitkälti siedettäviä, osa jopa hyviä, mutta yksikään ei ikimuistoinen. Niinpä Sweeney Toddissa musiikkia ja lauluja kiinnostavampaa onkin elokuvan visuaalinen puoli – sekä tietysti se, miten hyvin Johnny Depp roolistaan suoriutuu.

Vaikka Depp musikaalinen kaveri onkin, ei hän suoranaisesti briljeeraa laululahjoillaan samalla tavalla kuin Moulin Rouge!:ssa kelpo laulajaksi paljastunut Evan McGregor. Silti mies suoriutuu lauluistaan kiitettävästi ja istuu Sweeney Toddin kenkiin erinomaisen hyvin.

Partaveitsiensä kanssa operoivana kylmänä ihmisrauniona Depp on jokaisen teinigootin unelma, mitä ihanteellisin ranteidenviiltelijäpartneri, mutta ikävä kyllä Sweeney Todd jää puberteetin kourissa riutuvilta pandasilmiltä kuitenkin näkemättä. Elokuvan ”sangen verisen kuvaston” takia sille on lätkäisty 18 vuoden ikäraja. Ratkaisu on vähintäänkin hämärä. Toki Sweeney Toddissa veri virtaa, mutta ei läheskään samoissa määrin kuin viikko sitten ensi-iltansa saaneessa Rambossa. Väkivalta on sadistisen teurastamisen sijaan tyylitellyn teatraalista. Tämä on ilmeisesti jäänyt Suomen elokuvatarkastamossa joltakin huomaamatta.

Sweeney Toddin 1800-luvun Lontoo on pesty lähes kokonaan väreistä. Kalmankalpeiksi meikatut Depp ja naispääosassa nähtävä, ohjaaja Tim Burtonin puoliso, Helena Bonham Carter istuvat tähän maailmaan saumattomasti. Molemmat ovat vain ihmisen varjoja, viattomuutensa kauan sitten taaksensa jättäneitä selviytyjiä, joista katsoja jaksaa hahmojen epäinhimillisistä julmuuksista huolimatta välittää. Maailman ja päähenkilöiden tavoin synkkä on myös elokuvan tarina. 15 vuotta väärin perustein vankeudessa lusinut Benjamin Barker (Depp) palaa Lontooseen vain kuullakseen vaimonsa kuolleen. Sweeney Toddiksi nimensä vaihtava Barker aloittaa kostokierteen, joka ei koskaan voi saavuttaa onnellista loppua. Sweeney Toddin jälkeen elokuvateatterin salista siis tuskin montaa hymyilevää naamaa löytyy. Vain Boratina paremmin tunnetun Sacha Baron Cohenin kilpaileva parturi Adolfo Pirelli tuo hetkeksi huumoria mukaan Sweeney Toddin synkkään maailmaan.

Sweeney Todd ei varsinaisesti käännytä katsojaansa musikaalielokuvien ystäväksi, mutta osoittaa silti, että genressä on potentiaalia. Ihastuttavan synkän kuvastonsa, osuvien roolitusten ja Johnny Deppin vahvan roolityön ansiosta elokuva nousee laulujensa heikohkosta tasosta huolimatta Tim Burtonin elokuvien TOP 5:een. Lauluista riisuttuna, puhtaana mustan huumorin kyllästämänä trillerinä Sweeney Todd olisi todennäköisesti tosin toiminut vielä nykyistäkin paremmin.

http://plaza.fi/s/f/editor/images/kaista4tahti.png

 

PlusMiinusNolla

+ Synkkyydessään tyylikäs
+ Hyvät näyttelijävalinnat
– Biisimateriaali jättää toivomisen varaa