Uusimmat

Syksyllä ensi-iltansa saanut kotimainen kohudokumentti nähdään televisiossa jo tänään

11.03.2013 18:53 Muropaketin toimitus

Sinivalkoinen valhe

Arto Halosen ohjaama ja yhdessä Jouni K. Kemppaisen ja Kevin Frazierin kanssa käsikirjoittama Sinivalkoinen valhe nähdään tänään televisiosta.

Sinivalkoinen valhe on dokumenttielokuva, joka kertoo suomalaisen maastohiihdon synkän dopinghistorian ja paljastaa huippu-urheilussa vallitsevan valheiden verkon.

Sinivalkoinen valhe -elokuvassa käydään läpi dopingin historiaa maastohiihdossa 1970-luvulta alkaen nykypäivään saakka, seurataan vuoden 2001 Lahden MM-kisojen dramaattisia vaiheita sekä vuonna 1998 alkanutta STT:n dopingoikeudenkäyntiä. Pitkän ja perusteellisen tutkimustyön tuloksena elokuvassa on runsaasti uutta tietoa suomalaisen maastohiihdon dopingkulttuurista; sen synnystä, sen laajuudesta ja keskeisistä vaikuttajista. Elokuva pitää sisällään suomalaisten ja kansainvälisten doping-kulttuurin asiantuntijoiden, valmentajien ja urheilijoiden haastatteluja sekä eri lähteistä koottua arkistomateriaalia. Näiden kautta piirtyy armoton kuva järjestelmästä, jossa sankareita luotiin hinnalla millä hyvänsä. Keinoja ei kaihdettu eikä kansa kysellyt niiden perään.

Sinivalkoinen valhe esitetään YLE TV1:llä kello 21.30.