Uusimmat

Sylvester Stallone teki vuonna 1988 maailman kalleimman elokuvan

24.10.2016 07:29 Muropaketin toimitus

Rambo 3

Rambo-elokuvasarja alkoi dramaattisella ja pienieleisessä First Bloodilla vuonna 1982. Kolmanteen osaan tultaessa sarjan sävy oli muuttunut jo täysin ja kieli hilautunut kuin vahingossa poskelle.

TV5:lla tänään kello 21.00 nähtävässä Rambo – taistelija 3:ssa (Rambo III) sotaveteraani John Rambo (Sylvester Stallone) lähtee Afganistaniin kuultuaan ystävänsä ja kouluttajansa eversti Trautmanin (Richard Crenna) jääneen siellä sotivien venäläisjoukkojen vangiksi.

Väkivaltarymistelyn on ohjannut Peter MacDonald.

Ilmestyessään vuonna 1988 Rambo 3 oli kaikkien aikojen kallein elokuva. Sen budjetti oli tuohon aikaan hulppeat 63 miljoonaa dollaria. Sylvester Stallonelle 1980-luvun loppu oli vielä kulta-aikaa ja taaloja riitti. Jotain olennaista Rambo 3:sta ja sen tuontantoajankohdan ilmapiiristä kertoo myös se, että Stallone halusi rahan lisäksi palkkioksi oman lentokoneen – ja sai sen.

Hintalappu oli 12 miljoonaa dollaria.