Uusimmat

Syväkatsaus elokuvaan 1944: Kun veli taisteli veljeä vastaan

29.10.2015 09:50 Julius Dragon

Elmo Nügasen ohjaama 1944 sai ensi-iltansa Suomessa syyskuun lopulla. Sotaelokuvaa ei Dome.fi:ssa arvioitu, mutta nyt tilanne korjataan, kun Julius Dragon luo perusteellisen ja omakohtaisen katsauksen dramaattisiin tapahtumiin.

Melko pienelle ennakkohuomiolle jäänyt 1944 on erinomainen ja ammattitaidolla tehty, autenttinen sotaelokuva. Minulla on elokuvan tapahtumiin henkilökohtainen side perhetuttumme, virolaisen Gunnar Vaidlan kautta. Hän selvisi kuin ihmeen kaupalla panssarivaunussaan intensiivisistä taisteluista niiden kiivaimmassa vaiheessa, juuri ennen saksalaisten vetäytymistä kohti Berliiniä.

Elokuvan tapahtumat lähtevät liikkeelle intensiivisten Sinimäkien taisteluiden loppuvaiheesta, jotka tunnetaan myös Tannenbergin linjan taisteluna. Taistelut sijoittuvat syyskuuhun 1944, jolloin Neuvostoliiton suurhyökkäys Karjalan kannaksella oli vaivoin saatu torjutuksi.

Suurhyökkäys Narva-joen linjalla alkoi 24.7.1944. Saksalaiset olivat kansainvälisine joukkoineen perääntyneet hiljalleen Leningradista aluksi nykyisen Viron rajalle, Narvaan noin vuoden ajaksi, jatkaen sieltä taistellen vahvoihin puolustusasemiin kohti Tallinnaa, Sinimäille joka on kolmen kukkulan ryhmä.

Taistelut olivat äärimmäisen rajuja ja puolelta toiselle aaltoilevia. Molempien osapuolten tykistöt jauhoivat ahtaita ja hyökkääjille suojattomia taistelukenttiä surmaten miehiä Ensimmäisen maailmansodan tapaan. Taistelut johtivat Puna-armeijan 150–170 000 miehen menetyksiin, Saksan menettäessä noin 30 000 miestä.

1944_elokuva_1

Veljet vastapuolilla

Toisen maailmansodan alussa virolaisia oli värvätty Neuvostomiehittäjän armeijaan 55 000 miestä ja Saksan vallattua Viron 1941, 72 000 sotilasta värvättiin Wehrmachtiin ja SS-divisioonien riveihin. Kahden eri armeijan virolaiset sotilaat kohtasivat omalla maaperällään toisensa eikä kumpikaan osapuoli antanut periksi, joutuen surmaamaan toisiaan taisteluissa. Tämä on ollut kipeä ja traumaattinen asia viron historiassa, varsinkin kun taistelujen lopputulos ei edesauttanut Viron itsenäistymistä.

Sinimäkien valloitus oli sarja taisteluita kahden viikon aikana, joista 1944-elokuvassa yksi viimeisistä ennen saksalaisten perääntymistä on kuvattu kiivaana ja mielestäni todentuntuisena. Puvustus, aseet ja maasto on toteutettu viimeisen päälle ja kalustona nähdään useita venäläisiä panssarivaunuja samoissa kohtauksissa. Kuten muissakin sotaelokuvissa, myös tällä kertaa hirvitti katsella venäläisten urhoollista pystyjuoksua ilman maaston tarjoamaa suojaa kohti vahvasti linnoitettuja asemia. Ahtailla kukkuloilla miestappiot varsinkin venäläisillä nousivat moninkertaisiksi Tali-Ihantalaan verrattuna.

1944_elokuva_2

Panssariradisti joka selviytyi

Vaarini Helge tutustui Gunnar Vaidlaan työn merkeissä, sillä he molemmat olivat lehtikuvaajia. Gunnar kertoi jo varhain sota-ajoista Tali-Ihantalassa haavoittuneelle vaarilleni ja olleensa Sinimäen kukkuloilla ainoassa hyökkäyksestä selvinneessä panssarivaunussa ennen saksalaisten vetäytymistä asemistaan. 1944-elokuvassa ankara taistelu päättyy kammottavaan hiljaisuuteen viimeistenkin venäläisten sotilaiden kaaduttua vasten rinnettä. Hetken päästä yksinäinen, luultavasti T-34, ”Gunnarin panssarivaunu” ajaa paikalta pois parin muun panssarimiehistön jäsenen seuratessa jalkaisin perässä.

Moni panssari tuhoutui saksalaisten tehokkaaseen panssarintorjuntaan, sillä Sinimäillä panssarivaunuilla pyrittiin uskaliaasti tukemaan jalkaväen rynnäkköjä. Saksalainen 8,8 cm Flak 18 eri malleineen oli aikansa pelottavin panssarinläpäisijä ja ilmatorjunta-ase, joka osuessaan harvoin säästi kohdettaan. Gunnarin onni oli, että hänen panssarivaununsa oli komentopanssari, joten se saattoi olla taktisista syistä hieman taaempana. Perääntyvää panssaria ei sentään omien toimesta ammuttu, kuten monelle Neuvostoliiton jalkaväen sotilaalle kävi sodan aikana.

Gunnarille kohtauksen näkeminen olisi ollut todennäköisesti voimakas kokemus. On vaikea kuvitella, kuinka ontto ja samalla helpottunut olo on, kun selviät kokonaisia komppanioita tuhonneesta taistelusta. Istuminen panssarivaunussa vailla mahdollisuutta nähdä ulos tai vaikuttaa taisteluun muuten kuin keskittymällä viestintään, on myös hermoja raastava ajatus. Ilman Gunnaria, moni hieno valokuva olisi jäänyt ottamatta. Veteraanien poistuessa mietin usein, riittävätkö nämä elokuvat ja kirjat vakuuttamaan meidät sodan helvetillisyydestä. 1944 valaa uskoa, että riittävät.

1944_elokuva_4

Tasavertaiset sotilaat univormusta riippumatta

1944-elokuva on jaettu kuvaamaan molempien puolien virolaisia sotilaita. Alku keskittyy Saksan puolella taistelleiden sotilaiden kuvaukseen. Virolaisiin miehiin on heti helppo samaistua. Heidän keskustelut, vitsit ja eleet ovat niin tutun oloisia, että tuntuu kuin kielimuurikin väistyisi. Miehet pohtivat korsussa viinakuppien äärellä sodan ja taisteluiden merkityksettömyyttä. Kukaan ei tunnu uskovan, että Viron kävisi hyvin, mutta taisteluita on vain jatkettava. Ei ole muutakaan vaihtoehtoa.

Elokuvassa pohditaan kahdessa tilanteessa myös kysymystä, tuoko tappaminen menetystä takaisin. Saksalaisten puolella taisteleva Karl on menettänyt nuorena osan perhettään Siperiaan ja myöhemmässä kohtauksessa Puna-armeijassa taisteleva virolainen sotilas ampuu antautuneet saksalaiset surumielisenä kostona omien menetystensä johdosta.

Tarinan punainen lanka rakentuukin kuvaamaan molemmalla puolella taistelleet miehet tasavertaisina ja olosuhteiden pakottamina, puolesta riippumatta. Virolaiset sotilaat kohtaavat saksalaisten vetäytyessä Viron maaperältä ja havahtuvat vastassa olevan maanmiehiään vasta kun useita miehiä kaatuu ”veljiensä” luodeista. Elokuvassa annetaan ymmärtää voimakkaasti, että virolaiset pitivät toistensa puolia, jos suinkin mahdollista. Sotavankeja päästettiin kotiin ja saksalaisten puolella taistelleita ei ilmiannettu poliittisille upseereille.

1944 kuvaa hyvin analogisesti myös eri osapuolien virolaisten sotilaiden yhdenvertaisia taistelutaitoja ja käytöstä. Vahvimpana esimerkkinä voi mainita kahdessa eri taistelussa juoksuhautoihin tehdyt rynnäköt, jotka ovat hyvin samankaltaisia Saksan puolella sotineiden, kuin myös Puna-armeijan virolaissotilaiden silmin. Kohtauksissa korostetaan miesten urheutta, osaavuutta ja lojaalisuutta oman joukkueen miehiä kohtaan.

1944_elokuva_5

Paska-Aatu ja evakot

Ideologiat ovat sivuseikka sotilaille ja ne esiintyvät lähinnä ulkoapäin tulevana väkinäisenä hengennostatuksena ja kontrollina. Saksan puolella taistelevia naurattaa heille jaetut ”Paska-Aatun” kuvat ja propagandaosaston virkamiehen höpinät virolaisten hyväksymisestä arjalaiseksi kansaksi. Puna-armeijassa poliittinen upseeri on sotilaista erillään oleva, valtansa sokaisema vainoaja.

Olisin toivonut hieman enemmän siviiliväestön olosuhteiden kuvausta. Vetäytyvien Saksalaisten kanssa kulkevat evakot kyllä esitetään uskottavasti ja ihmisillä on vain joitakin tavaroita mukanaan. Ilmahyökkäys tiellä kulkevaa evakkojen ja sotilaiden kolonnaa vastaan on kuitenkin kömpelöimpiä kohtauksia muuten tekniseltä toteutukseltaan onnistuneessa elokuvassa. Lentokoneet ovat turhan paperisia, vaikka äänimaailma on tässäkin tilanteessa tarpeeksi raskas ja repivä.

Lisäksi se on ainoita tilanteita, jossa sorrutaan hieman päälle liimattuun heroismiin. Pommitusten tuhoja kuvataan vain ohimennen. 1944 on selkeästi valinnut sotilaat keskipisteekseen ja tämä fokus toimii hyvin loppuun asti. Traagista romantiikkaakin löytyy, mutta sen tuoman draaman kaaren jätän katsojan koettavaksi.

1944_elokuva_3

Talvisodan veroinen elokuva

1944 on hieno ja mielestäni maailmanlaajuisesti verraten erinomainen, realistinen sotaelokuva. Uskon sen olevan henkisesti tärkeä teos virolaisille ja hyvä muistutus suomalaisille läheisen naapurimme uhrauksista ja siitä, millainen oma tilanteemmekin olisi voinut olla. Ei pidä unohtaa, että osittain Saksan puolella sitkeästi taistelleiden virolaisten ja muiden sotilaiden ansiosta Neuvostoliitolla ei ollut hyviä mahdollisuuksia luoda painetta Itämereltä kohti Helsinkiä. Saksan laivasto, joka osaltaan tukki pääsyn Helsinkiin, näkyy myös elokuvan Saarenmaalla kuvatussa taistelussa.

Elokuva on kertomus Toisen maailmansodan asetelman mielettömyydestä pienelle kansalle ja ihmisten ajautumisesta kohtalonomaisesti tilanteisiin, joissa hän voi vain yrittää selviytyä suurten pyörien pyöriessä edestakaisin Euroopan ylitse. Kuten muut hyvät sodanvastaiset elokuvat, 1944 tuo esiin sotilaita, jotka kaiken kuoleman ja silmittömyyden keskellä koettavat toimia inhimillisesti aseveljiään ja vihollisen univormussa taistelevia maanmiehiään kohtaan.

1944 on virolaisen, paremmin teatterista tunnetun Elmo Nügasen ohjaama ja Marko Röhrin sekä Ilkka Matilan (Rukajärven tie) tuottama. Yhteistyöstä aiemmin syntynyt Nimet marmoritaulussa käsitteli Viron vapaussotaa 1919 ja myös suomalaisten osuutta tapahtumiin. Olen suomalaisena ylpeä tällaisesta arvokkaasta yhteistyöstä. Luontevana jatkona aiheesta kiinnostuneille voin suositella myös Klaus Härön Miekkailijaa, joka sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Neuvosto-Viroon.

Gunnar Vaidla

Gunnar Vaidla, Tallinna vuonna 1975
Kuva: Ari Heinonen

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat