Uusimmat

Tältä näyttää Kingsman-elokuvien esiosa – The King’s Man julkaistaan viivästysten jälkeen vihdoin ensi jouluna

07.07.2021 15:00 Muropaketin toimitus

Matthew Vaughnin ohjaama The King’s Man saa ensi-iltansa 22. joulukuuta. Suomessa julkaisua joudutaan odottamaan tammikuun puolelle.

Lukuisten, koronatilanteesta johtuvien viivästysten jälkeen Matthew Vaugnin ohjaama, seuraava Kingsman-elokuvien sarjan elokuva julkaistaan vihdoin joulun alla – Suomessa ensi-ilta on tosin näillä näkymin vasta 14. tammikuuta. The King’s Man -elokuvasta on nyt julkaistu uusi kurkistus, jossa tulevan elokuvan julkaisun tiisauksen ohella tekijät myös kertovat tarinan kehityksestä.

The King’s Man toimii esiosana kahdelle aiemmalle Kingsman-elokuvalle ja kertoo tuon herrasmiesvakoojien organisaation synnystä ensimmäisen maailmansodan aikaan.

LUE MYÖS: Kingsman: The Secret Service tekee James Bondille kick-assit

Koska elokuvan tarinallinen ajankohta on niin kaukana menneisyydessä, ei ketään aiemmista elokuvista tuttua näyttelijää ole mukana. Tunnelma, toiminta ja visuaalinen ilme ovat silti tuttua Kingsmania.

LUE MYÖS: Arvostelu: Viihdyttävä Kingsman: Kultainen kehä tukehtuu omaan massiivisuuteensa

Keskeiseen näyttelijäkaartiin kuuluvat tällä kertaa Ralph Fiennes, Gemma Arterton, Rhys Ifans, Matthew Goode, Tom Hollander, Harris Dickinson, Daniel Brühl, Djimon Hounsou ja Charles Dance.

Katso tuore The King’s Man -kooste tästä videosta:

Elokuvan virallinen traileri näyttää puolestaan tältä: