Tältä näyttää tuleva Lassi ja Leevi -elokuva Dear Mr. Watterson [traileri]

14.10.2013 14:30 | Muropaketin toimitus

Lassi ja Leevi

Calvin and Hobbes eli Lassi ja Leevi eli Paavo ja Elvis nautti suurta suosiota 1990-luvulla. Sarjakuva loppui jo vuosia sitten, mutta edelleen poika ja lelutiikerinsä hauskuuttavat lukijoita ympäri maailman.

Suosiostaan huolimatta Lassi ja Leevi eivät ole koskaan seikkailleet sen enempää animaatiosarjassa kuin elokuvissakaan. Bill Watterson ei ollut kiinnostunut moisista sovituksista sen enempää kuin oheistuotemarkkinoistakaan. Pian Lassi ja Leevi saavat kuitenkin oman elokuvansa.

No, ainakin tavallaan.

Dear Mr. Watterson on dokumenttielokuva, joka tarkastelee sekävuosina 1985-95 ilmestyneen Lassi ja Leevi -sarjakuvan lisäksi sen luojaa, herra Wattersonia. Nimekkäitä haastateltavia elokuvassa riittää, mutta Watterson ei itse siinä esiinny. Haastattelut(kaan) kun eivät ole koskaan olleet hänen juttunsa.

Kickstarter-rahoituksella syntynyt Dear Mr. Watterson näkee päivänvalon marraskuussa. Elokuvan on ohjannut Joel Allen Schroeder.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o Lassi ja Leevi -elokuva: rankempi, kovempi, synkempi! 8.4.2013
o Lassi ja Leevi -sarjakuvan faneilla pian harvinainen tilaisuus kartuttaa kokoelmaansa 27.9.2012
o Mitä saadaan kun yhdistetään Lassi ja Leevi -sarjakuva ja Fight Club -elokuva?  12.1.2011

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Empire

Muropaketin uusimmat