Uusimmat

“Tämä elokuva suututtaa monet rasistit – ja hyvä niin!” – Thor: Ragnarok -ohjaaja tekee nyt elokuvaa mielikuvitus-Hitleristä

01.06.2018 13:20 Muropaketin toimitus

Thor: Ragnarok -ohjaaja Taika Waititin mielikuvitus-Hitleristä kertova elokuva on nimeltään Jojo Rabbit. Elokuvan oletetaan valmistuvan vuoden vaihteessa.

Kuusi kuukautta Thor: Ragnarokin jälkeen Taika Waititi on uuden elokuvan kimpussa. Moni varmastikin kuvitteli ohjaajan nappaavan seuraavaksi projektikseen jälleen suuren luokan spektaakkelin, mutta työn alla on kuitenkin tällä kertaa sodanvastainen satiiri nimeltä Jojo Rabbit.

Elokuva kertoo toisen maailmansodan aikaisessa Saksassa asustavasta nuorukaisesta, jolla on liittolaisenaan mielikuvitus-Hitler. Mielikuvitushahmoa esittää Waititi itse.

Nuoren pojan roolissa nähdään uusi tulokas Roman Griffin Davis, mutta muissa rooleissa esiintyy näyttävä tähtikaarti, johon kuuluu muun muassa Scarlett Johansson, Sam Rockwell ja Rebel Wilson. Aiemmin mm. hulvattoman mukadokumentin What We Do in the Shadows tehnyt Waititi vastaa myös elokuvan käsikirjoituksesta.

Jojo Rabbitin julkaisuaikataulua ei ole vielä kerrottu, mutta sen arvellaan valmistuvan joko kuluvan vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa.