Tänä iltana televisiossa: Johnny Depp viiltelee ja veri lentää K18-luokituksen saaneessa kauhuelokuvassa

23.08.2012 08:58 | Muropaketin toimitus

MTV3 esittää torstai-illan elokuvana vuonna 2008 valmistuneen Sweeney Todd – Fleet Streetin paholaisparturin. ELokuva alkaa kanavalla kello 23.05.

MTV3 esittää torstai-illan elokuvana vuonna 2008 valmistuneen Sweeney Todd – Fleet Streetin paholaisparturin. ELokuva alkaa kanavalla kello 23.05.

Johnny Depp tähdittää Tim Burtonin ohjaamaa elokuvasovitusta, joka perustuu Stephen Sondheimin palkittuun Sweeney Todd -musikaaliin.

Depp on nimiroolissa Sweeney Toddina. Väärin perustein vankilaan tuomittu Todd vannoo kostavansa epäoikeudenmukaisen rangaistuksensa sekä vaimonsa ja tyttärensä järkyttävän kohtalon. Kun Sweeney vankilasta vapauduttuaan avaa jälleen parturiliikkeensä, hänestä tulee Fleet Streetin paholaisparturi, joka “ajoi parran herroilta, joista ei sen koommin enää kuultu”.

Elokuvassa nähdään myös Helena Bonham Carter Mrs Lovettina, joka loihtii sairaan herkullisia lihapiirakoita ja ryhtyy Sweeneyn lemmekkääksi rikoskumppaniksi. Alan Rickman on häijy tuomari Turpin, joka juonitteli Sweeneyn syyttömänä vankilaan ja antoi samalla kipinän tämän valtavalle kostonhimolle. Timothy Spall esittää tuomarin ilkeää yhteistyökumppania, Beadle Bamfordia. Sacha Baron Cohen on kilpaileva parturi, hienosteleva Signor Adolfo Pirelli, ja Christopher Lee esittää herrasmiesaavetta.

Muissa rooleissa nähdään Jamie Campbell Bowen nuorena merimiehenä, Anthonyna, Jayne Wisener Johannan osassa, Laura Michelle Kelly kerjäläisnaisena, sekä tuore kasvo, Ed Sanders, Tobyna. Kaikki näyttelijät laulavat itse Stephen Sondheimin säveltämät ja sanoittamat kappaleet Sweeney Todd -musikaalista.

Lue myös:

Arvostelu: Sweeney Todd – Fleet Streetin paholaisparturi (****)