Uusimmat

Tänään tv:ssä: Haukuttu ja kehuttu – uusi Spider-Man ei kaikkia vakuuttanut

30.12.2016 07:20 Muropaketin toimitus

TV5 esittää perjantai-illan elokuvana Hämähäkkimiehen valkokangasuran uudelleen käynnistäneen The Amazing Spider-Manin. Supersankariseikkailu alkaa kanavalla kello 21.00.

The Amazing Spider-Manissa (2012) koulussa kiusattu ja luokkatoveriinsa Gwen Stacyyn (Emma Stone) ihastunut Peter Parker (Andrew Garfield) on jäänyt Ben-setänsä (Martin Sheen) ja Amy-tätinsä (Sally Field) kasvattamaksi. Löydettyään isänsä salkun Peter hän pääsee isänsä työtoverin, tohtori Curtis Connorsin (Rhys Ifans) jäljille. Muututtuaan geenimuunnellun hämähäkin puremasta Spider-Maniksi, hän joutuu vastatusten Connorsin hirviömäisen alter egon, Liskon, kanssa. Peterin on tehtävä päätös käyttää kykyjään ja ryhtyä sankariksi.

Marc Webbin ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään myös Emma Stone ja Denis Leary.

Ensi-iltansa aikoihin The Amazing Spider-Man sai sangen ristiriitaisen vastaanoton. Moni piti elokuvaa täysin turhana: moni olisi toivonut neljättä osaa Sam Raimin Spider-Man-elokuvien sarjaan, eikä rooliinsa yli-ikäinen emo-Peter oikein innostanut. Haukkuja keräsi myös Hämiksen ”koripalloista ommeltu” uusi asu. Domen arvostelussa The Amazing Spider-Man sai kuitenkin 3,5 tähteä viidestä ja kehut:

The Amazing Spider-Mania katsoessa ei tule aikaisempia Hämis-elokuvia ikävä

Muropaketin uusimmat