Uusimmat

Tänään tv:ssä: The Thing on yksi 2010-luvun turhimmista elokuvista

07.06.2016 06:56 Muropaketin toimitus

John Carpenterin tieteiskauhuklassikko The Thing pistettiin uuteen uskoon vuonna 2011. TV6 esittää elokuvan tänään kello 22.00.

Matthijs van Heijningenin elokuva kierrättää esikuvansa juonikuviota melko orjallisesti. Elokuvan tarinassa joukko tiedemiehiä löytää Antarktikselta avaruusaluksen ja jäätyneen avaruusolion. Kun käy ilmi, että olio onkin yhä hengissä, alkaa hurja eloonjäämiskamppailu, eikä kukaan voi enää luottaa kehenkään.

The Thingin pääosissa nähdään Mary Elizabeth Winstead ja Joel Edgerton.

”The Thingin tarinassa riittää typerryttäviä aukkoja, joille The Editing Room onkin jo ehtinyt kuittailla. Huono elokuva ei ole, aika turha vain. Vertailu John Carpenterin elokuvaan on tietenkin epäreilua, mutta samalla itsestään selvää. Uusi The Thing ryhtyi jo käsikirjoitusvaiheessa taisteluun, jota se ei koskaan voinut voittaa”, todettiin Dome.fi:n arvostelussa The Thingistä vuonna 2011.

Muropaketin uusimmat