Uusimmat

Tänään tv:ssä: Tom Cruisen elokuvan ensi-ilta peruuntui kouluammuskelujen takia

30.05.2016 07:12 Muropaketin toimitus

Hero esittää maanantai-illan elokuvana kanavalla kello 21.00 alkavan Jack Reacherin.

Tom Cruise on Lee Childin romaaniin pohjautuvan toimintatrillerin pääosassa salaperäinen yhden miehen taistelukone Jack Reacher, joka kutusutaan apuun selvittämään viiden ihmisen hengen vaatinutta tarkka-ampujaiskua Pittsburghissa. Reacher on vakuuttunut vanhan sotakaverinsa syyllisyydestä, mutta tulee toisiin ajatuksiin tutkiessaan tapausta tämän puolustusasianajajan (Rosamund Pike) toiveesta.

Christopher McQuarrien ohjaamaa elokuvaa tähdittävät myös Richard Jenkins, Werner Herzog ja Robert Duvall.

Jack Reacherin oli tarkoitus saada vuonna 2012  ennakkoensi-iltansa Pittsburghissa, jossa elokuva kuvattiin. Sand Hookin kouluammuskelujen takia studio päätti kuitenkin perua suunnitelmansa. Paramount Picturesin tiedotteen mukaan syynä ensi-illan lykkäämiseen oli kunnioitus kouluammuskelun uhreja ja heidän omaisiaan kohtaan.

Valitettavassa välikohtauksessa kuoli yhteensä 27 ihmistä, joista 20 alakouluikäisiä lapsia.