Uusimmat

Tänään tv:ssä: Yksi 2000-luvun tyhmimmistä Hollywood-elokuvista – ei tätä selvin päin kestä

21.08.2015 07:10 Muropaketin toimitus

2012

Mitä tapahtuisi, jos maailmanloppu ja sukupuutto uhkaisivat ihmiskuntaa?

Oman näkemyksensä esittää tänään ohjaaja Roland Emmerich, jonka ohjaama 2012 esitetään TV5:llä kello 21.00 alkaen.

Kyseessä on näyttävä, mutta totaalisen typerä Hollywood-mekastus, jossa ei ole järjenhiventäkään. Koko homma pohjautuu virheelliseen tulkintaan ajatuksesta, että maailmanloppu tulisi joulukuussa 2012.

Jopa elokuvan juonikuvaus onnistuu olemaan totaalisen älytön:

Koskaan aikaisemmin ei ole yksi tietty päivämäärä ollut yhtä merkityksellinen niin monille kulttuureille, uskonnoille, tiedemiehille ja valtioille. 2012 on eeppinen seikkailu, joka kertoo maailmanloppua enteilevästä kauhuskenaariosta ja ihmisen sankarillisesta lopunajan kamppailusta maanjäristysten, tulivuorenpurkausten, tsunamien ja muiden mullistavien luonnonkatastrofien kourissa.”

Uuuuu! Ja hei, se jatkuu vielä:

”Retkeillessään perheensä kanssa Yellowstonen kansallispuistoissa Jackson Curtis sattuu törmäämään salaiseen tutkimuslaitokseen, jossa varaudutaan kuumeisesti maailmanlopun tuloon. Hallitus on pimittänyt kansalaisilta tiedon, että arvostettu tutkimusryhmä on vahvistanut maailman tuhoutuvan vanhan ennustuksen mukaisesti vuonna 2012. Tarkoituksena on pelastaa mahdollisimman suuri osa ihmiskunnasta, mutta kaikki eivät voi päästä mukaan…”

Kummallista kyllä, vuonna 2009 valmistuneeseen 2012:een on saatu houkuteltua ihan asiallisiakin näyttelijöitä. Mukana ovat John Cusack, Chiwetel Ejiofor, Amanda Peet, Oliver Platt, Thandie Newton, Danny Glover ja Woody Harrelson.

Katsokaa vain toisella silmällä tai tukevassa hutikassa.