Uusimmat

Taru sormusten herrasta -elokuvien tähti uudeksi Batmaniksi?

12.08.2013 13:10 Muropaketin toimitus

Batman palaa valkokankaalle vuonna 2015 yhteiselokuvassa Teräsmiehen kanssa. Tällä hetkellä käydään kuumaa arvausleikkiä siitä, kuka Hollywoodin tähdistä rooliin kiinnitetään.

Viime viikolla paljastettiin viiden näyttelijän kilpailevan Batmanin roolista, ja myöhemmin lista vielä kasvoi parilla nimellä. No, nyt uusi pelaaja on astumassa kehiin, ainakin huhujen mukaan.

The Daily Expressin mukaan Taru sormusten herrasta -elokuvista tuttu Orlando Bloom on todella vahvoilla uudeksi Batmaniksi. ”Tieto” pohjautuu ”Warner Bros. Picturesin lähteen” sanoihin, eli on todennäköisesti ihan täyttä hevonkukkua.

Ennakkohuhujen mukaan Batmanin rooliin kaavaillaan iäkkäämpää näyttelijää, kuten 46-vuotias Josh Brolin. Tämä kuvaus ei istuisi Orlando Bloomiin lainkaan, sillä mies on vasta 36.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

Seuraavan Batmanin roolista käytävään kilpailuun saattoi tulla juuri kaksi miestä lisää 7.8.2013
Iäkkäämpi Batman on hyvä idea! Suomalaisfanit haluavat uudeksi yön ritariksi 46-vuotiaan Hollywood-tähden 6.8.2013
Äänestys: Kenet sinä valitsisit Batmanin rooliin vuoden 2015 elokuvaan? 5.8.2013
Kuka Christian Balen tilalle? Potentiaalisten Batman-näyttelijöiden lista sisältää mielenkiintoisia nimiä 5.8.2013
Batman-legenda mukaan vuoden 2015 Batman/Teräsmies-elokuvaan? 2.8.2013
Mitä mieltä Teräsmies ja Batman ovat tulevasta yhteiselokuvastaan? 1.8.2013

Teksti: Tatu Junni
Lähde: The Daily Express