Uusimmat

Tästä tulee joko kamala kalkkuna tai uusi klassikko – Adam Sandler tekee Netflixille erikoisen scifi-elokuvan Chernobyl-ohjaajan kanssa

27.10.2020 13:45 Muropaketin toimitus

Adam Sandler tullaan näkemään Johan Renckin ohjaamassa Netflix-elokuvassa The Spaceman of Bohemia.

Chernobyl-ohjaaja Johan Renck on kiinnitetty työstämään Netflixille Jaroslav Kalfarin romaaniin pohjautuva tieteiselokuva The Spaceman of Bohemia. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaa Colby Day ja nyt Deadline uutisoi, että pääosaan on kiinnitetty Adam Sandler.

The Spaceman of Bohemia kertoo Sandlerin esittämästä astronautista, joka lähetetään galaksin laitamille keräämään salaperäistä, ikiaikaista tomua. Hänen mielenterveytensä alkaa kuitenkin rakoilla yksinäisyydessä ja mies kääntyy ainoan äänen suuntaan, jonka tuntee pitävän hänet kasassa. Tuo ääni kuitenkin sattuu kuulumaan elämän alkuhämäristä kotoisin olevalle, aluksen pimeydessä piilottelevalle otukselle.

Sandlerin ja Netflixin yhteistyö on jatkunut vahvana jo useiden vuosien ajan. Pääasiassa hän on tähdittänyt komedioita kuten Murder Mystery ja tänä syksynä julkaistu Hubie Halloween, mutta päärooli viime vuonna julkaistussa rikosdraamassa Uncut Gems keräsi ylistystä myös kriitikoiden suunnalta ja huomiota palkintogaaloissa.