Uusimmat

“Te ette ole mitään Will Smithejä” – Koronakaranteenin rikkojia ripitettiin vuoden 2007 I Am Legend -leffaan viitaten

23.03.2020 17:02 Muropaketin toimitus

Kaikki eivät ota koronakaranteenia tosissaan edes Italiassa, mikä on kärsinyt pandemiasta eniten. Italiassa on kuollut COVID-19-viruksen aiheuttamiin oireisiin jo yli 5000 ihmistä.

Italia on tähän mennessä kärsinyt koronaviruksesta eniten maailmassa. Silti sielläkään kaikki eivät ota viranomaisten ohjeistuksia tosissaan ja rikkovat määrättyä karanteenia.

Twitterissä jaetussa videossa kuvataan paikallisten asukkaiden turhautumista. Videolla nähdään myös eräs italialainen pormestari, joka kertoo ripittäneensä karanteenin rikkojaa käskemällä tätä menemään kotiin.

“Näin paikallisen asukkaan rauhassa hölkkäävän katua ylös ja alas koiran kanssa, joka oli silminnähden väsynyt. Pysäytin hänet ja sanoin: ’Ei tämä ole mitään elokuvaa. Et ole mikään Will Smith elokuvasta I am Legend. Mene kotiin’”, hän kommentoi.

Myös Will Smith on ottanut kantaa koronakriisiin vaimonsa, Jada Pinkett Smithin Facebook-videossa nimeltä ”Red Table Talk”. Hän selittää videolla, että tuntee olevansa I am Legend -elokuvan vuoksi vastuussa monesta väärästä tiedosta koronakriisiin liittyen.

Smith esitti vuonna 2007 julkaistussa, Francis Lawrencen ohjaamassa ja Richard Mathesonin tieteisromaaniin pohjautuvassa elokuvassa virologia, joka on maailman viimeinen elossa oleva ihminen.