Uusimmat

Ted 2 jatkaa Seth MacFarlanen sukellusta paskan ja muiden eritteiden sekaan

16.07.2015 19:46 Muropaketin toimitus

Ted 2Ensi-ilta: 17.7.2015
Alkuperäisnimi: Ted 2
Ohjaus: Seth MacFarlane
Käsikirjoitus: Seth MacFarlane, Alec Sulkin & Wellesley Wild
Pääosissa: Mark Wahlberg, Seth MacFarlane, Amanda Seyfried & Morgan Freeman
Pituus: 116 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Rahastaa rivosuisella pehmolelulla ja eritehuumorilla
Arvostelija: Aki Lehti

1,5/5

Seth MacFarlane, mies muun muassa Family Guy -sarjan, ensimmäisen Ted-elokuvan ja Miljoona tapaa kuolla lännessä -länkkärikomedian takaa haluaa taas osoittaa olevansa multilahjakkuus. Herra on ohjannut ja käsikirjoittanut Ted-pehmonallen seikkailujen ja sikailujen jatko-osan. Lainaapa hän vielä äänensäkin rivouksia suustaan suoltavalle karvakasalle.

Ensimmäinen Ted-leffa oli jonkin sortin poikkeus Seth MacFarlanen pääosin aivan kamalassa tuotannossa. Ei sekään hyvä ollut, mutta ihan katsottava, useamman kerran ääneen naurattanut romanttista komediaa äijäsikailuun, kakkahuumoriin ja tahallisen mauttomiin ja törkeisiin vitseihin yhdistänyt sekasotku. Se keskittyy Mark Wahlbergin esittämään John Bennettiin ja hänen yritykseensä aikuistua, jotta ei saisi kenkää Mila Kunisin näyttelemältä tyttöystävältä. Päälle kolmekymppisenä juopottelu, pilven polttelu ja kaikenlainen sikailu hänen parhaan ystävänsä, taikuuden henkiin herättämän Ted-nallen kanssa oli edelleen liiankin hauskaa.

Jatko-osassa ei Mila Kunista nähdä, sillä hän on jättänyt aikuislapsi Johnin, joka ei masentuneena ole edes yrittänyt päästä läkyttelemään sukuelimiä yhteen kauniimman sukupuolen edustajien kanssa. (Pahoittelut kielenkäytöstä, elokuvan normaali vitun keskustelutyyli tunkee näköjään vittu tekstiinkin).

Ted 2 keskittyy ensimmäistä enemmän itse nimikkohahmoon. Sillä menee kaveriaan paremmin, ainakin leffan alussa. Nalle on löytänyt sielunkumppanin ja nainut Jessica Barthin näyttelemän Tami-Lynnin, joka sietää ”miehensä” pössyttelyä ja lapsellista käytöstä ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Naisella on rankka menneisyys laittomien päihteiden parissa ja huumorintajukin osuu yksiin Tedin kanssa. Yhteiselo käy kuitenkin vaikeaksi ja kunnon riidan päätteeksi nalle keksii, että paras tapa korjata suhde on hommata penska. Perinteisellä tavalla se ei tietenkään luonnistu, eihän Tedin jalkovälistä löydy heijaria lainkaan. Keinohedelmöitys ei onnistu Tami-Lynnin rankan douppimenneisyyden takia ja ainoaksi mahdollisuudeksi jää adoptio.

Vasta tässä vaiheessa päästään kiinni kantavaan juoneen, jossa valtio kiinnittää huomionsa Tediin ja julistaa ettei tällä ole oikeutta adoptioon, naimisissa olemiseen eikä edes ihmisoikeuksiin. Heidän tulkintansa mukaan Ted on vain esine ja lelu. Tästä alkaa oikeustaistelu, johon Ted ja John saavat apua Amanda Seyfriedin näyttelemältä Samanthalta, aloittelevalta lakinaiselta. Arvaatte varmaan mitä Wahlbergin ja Seyfriedin hahmojen välillä tapahtuu.

Muutaman minuutin vaille kaksi tuntia pitkä elokuva tuntuu kestävän ikuisuuden. Vain alussa ja lopussa tapahtuu jotain, muuten pätkä laahaa ja laahaa toistaen samoja paskoja läppiä kerta toisensa jälkeen. MacFarlane on jo aiempien tekeleidensä perusteella todistanut olevansa vain yhden tempun mies ja sama kaava jatkuu. Härskejä juttuja, popkulttuuriviittauksia ja julkkisten cameoita, siinä hänen peruskaavansa. Jotkut törkeyksistä naurattavat, mutta useimmat aiheuttavat vain myötähäpeää. Vitsi siitä että Google antaa aina tulokseksi hakusanasta riippumatta kunnon riippuvaisia, eli tummien miesten jättikulleja hymähdyttää ensimmäisellä kerralla, mutta kun vitsi toistuu noin viidennen kerran alkaa juttujen paskuus jo itkettää.

Ted ja John sotkevat paikkoja ja itseään eritteillä spermapankissa, menevät improvisaatioklubille karjumaan törkeyksiä ja kiusaavat liikuntaa harrastavia ihmisiä paiskomalla omenoita katolta heitä kohti. Siinäpä se, juuri muita oikeasti hauskoja kohtauksia Ted 2:sta ei löydy.

Jatko-osan suurin ongelma on kuitenkin se, ettei siitä löydy sydäntä, eikä hyvän mielen meininkiä samalla tavalla kuin ensimmäisestä osasta. Tällä kertaa olisi voitu myös pysytellä tiiviimmin vain yhden genren, mieluiten juuri sen äijäilyn ja sikailun parissa. Romanssit ja Tedin pyrkimys todistaa olevansa ihminen, eikä vain lelu eivät kosketa katsojaa millään tapaa. Jotenkin koko pehmonalle vaikuttaa paljon kusipäisemmältä kaverilta kuin ensimmäisessä osassa. Oikeussalidraama on aivan turhaa tavaraa ja leffan musikaaliosiot pitäisi heivata hevon helvettiin. Musiikki- ja tanssikohtaukset ovat pelkkää kidutusta elokuvassa, jonka kestossa on muutenkin jo yli puoli tuntia liikaa. Juonesta riittäisi juuri ja juuri vajaan puolen tunnin tv-komedian jaksoon.

Näyttelijät ovat vallan passeleita ja antavat itsestään jopa enemmän kuin b-luokan kuona ansaitsisi. Wahlberg on vähän hömelön oloinen oma itsensä ja Seyfried tuntuu olevan hyvä melkein missä tahansa roolissa. Nyt hän todistaa osaavansa nauraa itselleen Samanthana. Hahmo on popkulttuurivammainen, eikä osaa loukkaantua kun häntä verrataan useaan otteeseen Klonkkuun melkoisen suurien silmien takia. Giovanni Ribisi toistaa ykkösosan roolinsa Donny-pahiksena, roolissa jonka eteen hänen ei juuri tarvitse töitä tehdä. Miksi Morgan Freeman on suostunut esittämään tässä tekeleessä edes pienen sivuosan on käsittämätöntä.

Suurin osa elokuvan julkkiscameoista on aivan turhia. Mieleen jäivät vain Jay Leno homoilemassa baarin miestenvessassa ja Liam Neeson ostamassa muroja toistaen Taken-vuorosanojaan.

Pääosahahmot Ted ja John ovat 1980-luvun kakaroita kuten ohjaaja MacFarlane itsekin, mutta vähän väliä ilmoille heitetyt viittaukset kasarin popkulttuuriin eivät saaneet suupieliä kääntymään ylöspäin, ei vaikka itsellänikin on niihin 1970-luvun lopussa syntyneenä nostalgialisä. Nuoremmilta katsojilta moni jutuista saattaa mennä yli hilseen.

Poliittinen epäkorrektius on helvetin hankala laji. Hyvin tehtynä homoille, terroristeille tai huumeille nauraminen ei saa vetämään hernettä nenään tai loukkaantumaan. MacFarlanen käsissä moiset vitsit eivät aiheuta oikein minkäänlaista reaktiota, hänen juttunsa eivät vain ole hauskoja.

Ted 2 on taas yksi turhanpäiväinen ylipitkä jatko-osa, jonka katsoja saa olla melkoisen kova ohjaajan ja ensimmäisen Ted-elokuvan fani saadakseen tästä tylsyydestä mitään irti. Silti Ted 2 ei ole lähelläkään niin huono kuin MacFarlanen viime kesänä ensi-iltansa saanut Miljoona tapaa kuolla lännessä, yksi viime vuoden kamalimmista elokuvista. Sen ripulipaska-, neekeri- ja eläinten sukuelin -vitsit olivat niin huonoja, että ohjaaja / näyttelijä MacFarlanea teki tällaisen rauhan miehenkin mieli lyödä tavattaessa avokämmenellä naamaan. Nyt jos hän kävelisi vastaan, niin kohtaaminen olisi varmasti samanlainen kuin Ted 2:n katsomiskokemus.

Se tuskin aiheuttaisi minkäänlaista reaktiota.

PlusMiinusNolla:

+ Amanda Seyfried ja hänen taitonsa nauraa itselleen
+ Muutamat sikailuvitsit naurattivat
– Tylsä, puuduttava, ylipitkä ja vitsit ovat kehnoja
0 MacFarlane on tehnyt saman jo monta kertaa eri muodoissa, sekä paremmin että huonommin