Uusimmat

Tenet tulee pyörimään elokuvateattereissa vielä pitkään

05.09.2020 17:00 Muropaketin toimitus

Christopher Nolanin ohjaama Tenet oli ensimmäinen, maailmanlaajuisesti suuri elokuvajulkaisu korona-ajan valkokankailla.

Warner Bros. testaa uusia elokuvien julkaisukäytäntöjä korona-ajan maailmassa, missä koko elokuvamaailma seuraa maaliskuun jälkeen ensimmäisen suuren julkaisun, Christopher Nolanin ohjaaman Tenetin, menestymistä elokuvateattereissa.

Varietyn haastattelussa Warnerin studiopomo Ann Sarnoff kertoo, että he ovat antaneet Tenetille aiempaa suurempia vapauksia julkaisuaikataulun suhteen. Chritopher Nolanin ohjaama scifijännäri saa pysyä valkokankailla normaalia pidempään.

“Käytämme vanhaa maraton vastaan sprintti -lähestymistapaa. Olemme mukana nyt pitkällä jänteellä, mikä on ennennäkemätöntä. Tunnelma on kuitenkin hyvä ja odottelemme nyt sitä, että numeroita alkaa tulla”, Sarnoff kertoo.

Tenet siis näillä näkymin pysyttelee elokuvateattereissa vielä pitkään.

LUE MYÖS: Arvostelu | Christopher Nolanin uusi Tenet-elokuva on kovan luokan scifiä – ja vielä vaikeampi kuin Inception