Uusimmat

Uuden Terminator-videopelin julkaisu viivästyy USA:ssa, mutta eurooppalaisilla faneilla kävi hyvä tuuri

04.11.2019 08:01 Muropaketin toimitus

Terminator: Resistancen julkaisupäivämäärää on jouduttu syystä tai toisesta siirtämään Yhdysvalloissa. Euroopassa pelin julkaisuaikataulu näyttää pysyvän ennallaan.

Comicbookin mukaan Terminator: Resistance ilmestyy Yhdysvalloissa uuden aikataulun mukaisesti joulukuun 10. päivänä. Euroopassa peli ilmestyy edelleen marraskuun 15. päivänä. Selitystä sille, miksi pelin julkaisuajankohta muuttui vain yhdellä markkina-alueelle, ei ole annettu.

Peliä odottavien kannalta hyvänä uutisena pelistä julkaistiin myös uusi traileri ja kymmenen minuutin edestä pelikuvaa.

Terminator Resistancessa pelaaja ottaa uuden päähenkilön, Jacob Riversin, roolin sodassa Skynetiä vastaan. Sen lisäksi pelaaja pääsee tapaamaan sarjan ikonisia hahmoja, kuten John Connorin. Vastaan asettuu puolestaan T-800:n kaltaisia tuttuja vihollisia sekä täysin uusia Terminator-universumin asukkeja.