Uusimmat

Terry Pratchettkin hyväksyisi: Kuva Good Omens -sarjan enkelistä ja demonista

18.09.2017 17:44 Muropaketin toimitus

Terry Pratchettin ja Neil Gaimanin kirjoittamaan Good Omens -fantasiaromaaniin pohjautuvasta tv-sarjasta on julkaistu ensimmäinen kuva.

Aikaisin alkaneeseen Alzheimerin tautiin vuonna 2015 menehtyneen Pratchettin ja Gaimanin yhteistyössä kynäilemä ja vuonna 1990 julkaistu Good Omens: The Nice and Accurate Prophecies of Agnes Nutter, Witch on yksi nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden suurteoksia. Vuonna 2016 Gaiman ilmoitti toimivansa – Pratchettin suostumuksella – käsikirjoittajana romaanista suunnitellulle, kuusiosaiselle minisarjalle, jonka tuottavat Amazon ja BBC yhdessä.

Sosiaalisessa mediassa ahkerasti mukana oleva Gaiman julkisti nyt ensimmäisen kuvan ensi vuoden puolella ilmestyvästä sarjasta. Siinä nähdään tarinan kaksi keskeistä hahmoa, demoni Crowley ja enkeli Aziraphale, joita esittävät lahjakkaat brittinäyttelijät David Tennant ja Michael Sheen. Roolitukset näyttävät osuvan täydellisesti nappiin!

Kieli poskessa kirjoitettu fantasiaromaani kertoo Antikristuksen syntymästä, tämän varttumisesta väärässä perheessä pienessä englantilaisessa kylässä sekä maailmanloppua edeltävästä ajasta.