Uusimmat

The Amazing Spider-Man 2:n ohjaaja on nyt vahvistettu

01.10.2012 09:45 Muropaketin toimitus

TASM / Marc Webb

Kesällä ensi-iltansa saanut The Amazing Spider-Man jäi pahasti The Avengersin ja Yön ritarin paluun varjoon. Sen verran hyvin seittisingon sooloelokuva kuitenkin kansaan upposi, että se saa jatko-osan. Ohjaajakin on nyt selvillä.

The Amazing Spider-Man 2:n ohjaa ensimmäisestä elokuvasta tuttu Marc Webb. Vaikka Webb ehkä tuntui varmalta jatkajalta sarjan parissa, oli hänen osallistumisensa projektiin vaakalaudalla. Webb kun on teki taannoin 20th Century Foxin kanssa sopimuksen, jonka mukaan hänen olisi pitänyt ohjata seuraava elokuvansa heille. Fox antoi kuitenkin Webbille vapauden tehdä toinen Hämis-leffa, kunhan hän sen jälkeen täyttää sopimuksensa ehdot.

Andrew Garfield on jo vahvistanut jatkavansa Hämähäkkimiehen roolissa. Gwen Stacya esittäneen Emma Stonen kanssa Sony Picturesilla on vielä neuvottelut käynnissä, mutta mitä ilmeisimmin kyse on vain yksityiskohtien viilaamisesta ja nainen palaa kyllä rooliinsa. Garfieldin ja Stonen välinen kemia oli yksi 750 miljoonan dollarin (noin 611 miljoonaa euron) lipputulot tahkonneen TASM:in kehutuimpia puolia, joten näyttelijää ei luonnollisesti haluta vaihtaa lennosta.

The Amazing Spider-Man 2 saa ensi-iltansa toukokuussa 2014.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Collider