Uusimmat

The Amazing Spider-Man 2:ssa toinenkin klassinen pahis Elektron lisäksi?

29.01.2013 09:15 Muropaketin toimitus

Rhino

Marc Webbin The Amazing Spider-Man sai ristiriitaisen vastaanoton viime kesänä. Sen verran supersankarielokuva kuitenkin keräsi lipputuloja, että jatko-osa on luvassa 2014.

Jo aikaisemmin vahvistettiin, että The Amazing Spider-Man 2:ssa nähdään valkokangasdebyyttinsä suorittava Elektro. Sähkönäppiä esittää Django Unchainedin tähti Jamie Foxx. Elektro ei kuitenkaan pääse varastamaan konnashow’ta kokonaan itselleen, sillä tuoreiden tietojen mukaan Hämis saa myös toisen vastustajan.

The Hollywood Reporterin mukaan Sideways-tähti Paul Giamatti neuvottelee parhaillaan roolista TASM2:ssa. Mies esittäisi elokuvassa Hämiksen klassisimpiin vihollisiin lukeutuvaa Rhinoa. Näyttelijä on jo aikaisemmin kertonut olevansa kiinnostunut Rhinon roolista, joten mikäli huhut pitävät paikkansa, ovat Giamattin pitkäaikaiset haaveet viimeinkin toteutumassa.

Myös Felicity Jones on ehdolla seuraavaan elokuvaan. Vielä ei ole tiedossa mitä hahmoa hän esittäisi, mutta huhujen mukaan se voisi olla Musta kissa tai Betty Brant. Toukokuussa 2014 ilmestyvän The Amazing Spider-Manin vahvistettuja näyttelijöitä ovat Andrew Garfield, Emma Stone, Dane DeHaan, ja Shailene Woodley.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: The Hollywood Reporter