Uusimmat

The Avengers -ohjaajasta tulevien Marvel-elokuvien ”kummisetä”

09.08.2012 08:43 Muropaketin toimitus

Eilen uutisoitiin The Avengers -ohjaaja Joss Whedonin jatkavan yhteistyötään Marvel Studiosin kanssa The Avengers 2:n ja vielä nimettömän tv-sarjan merkeissä. Nyt on paljastunut, että miehen rooli on itseasiassa vielä tätäkin laajempi.

Joss Whedon on allekirjoittanut Marvelin kanssa sopimuksen, jonka puitteissa ohjaaja-käsikirjoittaja työskentelee yhtiön palveluksessa kesäkuuhun 2015 asti. Omien ohjaustöiden ohella Whedon toimii tulevien Marvel-filmien ”kummisetänä” ja tarjoaa näkemyksiään muiden ohjaajien ja käsikirjoittajien käyttöön. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Whedon pääsee kehittämään yhtenäistä tarinalinjaa, joka huipentuu hänen ohjaamaansa The Avengers 2:een.

Marvelin tulevia supersankarielokuvia ovat Iron Man 3, Thor: The Dark World, Guardians Of The Galaxy ja Captain America: The Winter Soldier. Ensi toukokuussa ensi-iltansa saavan Iron Man 3:n kuvaukset ovat jo pitkällä, joten sen sisältöön Whedon tuskin juurikaan pääsee enää vaikuttamaan. Eniten Marvel todennäköisesti toivoo Whedonilta apua kosmisia hahmoja esittelevän Guardians Of The Galaxyn tekemisessä, sillä elokuvassa nähdään mm. isoa pyssyä heilutteleva pesukarhu. Sellaista on hyvin haastavaa kaupata suurelle yleisölle.

Koska Whedonin yhteistyö Marvelin kanssa päättyy kesäkuussa 2015, on luultavaa The Avengers 2:n saavan ensi-iltansa kyseisen vuoden keväällä. Virallista ensi-iltapäivää ei kuitenkaan ole vielä paljastettu. Ensimmäinen The Avengers -elokuva on tuottanut elokuvateatterikierroksellaan lähes 1,5 miljardin dollarin lipputulot. Supersankariseikkailu julkaistaan Suomessa DVD:nä ja Blu-ray:na 7. syyskuuta.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Collider