Uusimmat

The Beatles halusi tehdä Taru sormusten herrasta -elokuvan jo 1960-luvulla – Peter Jackson selvitti, miksi leffa ei koskaan toteutunut

26.11.2021 17:30 Muropaketin toimitus

Taru sormusten herrasta -ohjaajana tunnetun Peter Jacksonin tekemä, lähes kahdeksan tunnin mittainen The Beatles -dokumentti on katsottavissa Disney+:ssa.

Taru sormusten herrasta -elokuvat ohjanneen Peter Jacksonin The Beatles: Get Back -dokumentti on julkaistu Disney+:lla. Tehdessään tutkimusta yhtyeestä Jackson sai kuulla yhteisen tekijän omasta ja Beatlesin historiasta, kertoo BBC. Beatles nimittäin olisi halunnut tehdä oman Taru sormusten herrasta -elokuvansa vuonna 1968, mutta J.R.R. Tolkien kielsi tämän.

Jackson kertoo, että Beatlesin kanssa työskennellyt tuottaja Denis O’Dell oli keksinyt idean Taru sormusten herrasta -elokuvasta, ehdottanut sitä Beatlesin jäsenille ja nämä olivat innostuneet ajatuksesta.

“He eivät kuitenkaan saaneet oikeuksia Tolkienilta, koska ajatus pop-yhtyeestä tekemässä hänen tarinaansa ei ollut hänelle mieleen. Se kaatui siis Tolkieniin. Mutta he todella yrittivät sitä ihan tosissaan vuonna 1968”, Jackson kertoo.

Jacksonin mukaan Paul McCartney ei enää muista tapausta kunnolla, mutta mitä ilmeisemmin ajatus oli, että McCartney olisi esittänyt Frodoa, Ringo Starr Samia, John Lennon Klonkkua ja George Harrison Gandalfia. Ja elokuvan olisi ohjannut Stanley Kubrick.

LUE MYÖS: Haastattelu | Peter Jackson teki lähes kahdeksan tunnin The Beatles -dokumentin ja yllättyi sitten yhtyeen jäsenten reaktiosta

MAINOS | Marvelia, Star Warsia ja paljon muuta – Tilaa Disney+ hintaan 8,99 € / kuukausi tai 89,90 € / vuosi