The Big Lebowskin “jatko-osa” on valmis ja esitetään yleisölle ihan kohta

07.10.2019 09:08 | Muropaketin toimitus

The Big Lebowski -spinoff saa maailmanensi-iltansa Rooman elokuvajuhlilla.

Variety kertoo John Turturron käsikirjoittaman ja ohjaaman The Big Lebowski -spinoff-elokuva The Jesus Rollsin saavan maailmanensi-iltansa Rooman elokuvajuhlien yhteydessä 16. lokakuuta. Leffa kertoo The Big Lebowskista tutusta Turturron näyttelemästä Jesus Quintanasta.

Leffassa nähdään myös Bobby Cannavale, Audrey Tautou, Jon Hamm, Susan Sarandon ja Pete Davidson. Se tulee laajempaan levitykseen Italiassa jo maailmanensi-illan jälkeisenä päivänä 17. lokakuuta ja Yhdysvalloissa alkuvuodesta 2020.

The Jesus Rolls -elokuvan Suomen ensi-ilta ei ole vielä tiedossa. Leffasta on tähän mennessä julkaistu vasta italiaksi dubattu traileri.