Uusimmat

The Descent -ohjaajan uusi kauhuelokuva Reckoning ilmestyy helmikuussa – Maistiaisia tarjolla jo nyt

09.12.2020 07:53 Muropaketin toimitus

The Reckoning kertoo Englannin noitavainoista.

Esimerkiksi varsin mainiosta The Descent -kauhuelokuvasta, Dog Soldiersista ja aivan kamalasta Hellboy-uusintaversiosta tutun Neil Marshallin ohjaamasta The Reckoning -kauhuleffasta on julkaistu ensimmäinen kohtausnäyte, juliste ja kasa kuvia.

Elokuva sijoittuu vuoden 1665 Englantiin ja kertoo Charlotte Kirkin esittämästä Evelyn Haverstockista. Hän on nuori leskinainen, jota syytetään noituudesta. Mukana ovat myös muun muassa Sean Pertwee, Joe Anderson ja Steven Waddington.

Käsikirjoituksesta vastaavat ohjaaja Marshall, pääosanesittäjä Kirk ja Edward Evers-Swindell.

The Reckoning tulee tarjolle Yhdysvalloissa sekä teattereihin että VOD-palveluihin 5. helmikuuta. Suomen ensi-ilta ei ole vielä tiedossa.