Uusimmat

The Expendables 3:n pahiksen näyttelijä on löytynyt?

10.06.2013 08:30 Muropaketin toimitus

Sylvester Stallonen tuorein menestysleffasarja The Expendables kasvaa trilogiaksi elokuussa 2014. Elokuvassa nähdään monta toimintasankaria, mutta kuka esittää pahista?

Showbiz411-sivuston mukaan The Expendables 3:n pahista esittää Mel Gibson. Asiaa ei ole vielä virallisesti vahvistettu, mutta koska Gibson lukeutuu kasaritähtiin siinä missä Van Damme, Norris ja Schwarzeneggerkin, ainakin rooli sopisi hänelle erinomaisesti.

Huhtikuussa Sylvester Stallone vitsaili Twitterissä, että Mel Gibson voisi ohjata viidennen The Expendables -leffan, joten selvästi kaverin nimi on tekijöiden mielessä. Viime vuosina monenlaisissa skandaaleissa ryvettynyt Gibson nähdään ensimmäisessä pahisroolissansa ensi syksynä, kun Robert Rodriguezin Machete Kills saa ensi-iltansa.

The Expendables 3:n ohjaa Patrick Hughes. Sen pääosissa nähdään ainakin Sylvester Stallone, Jason Statham, Mickey Rourke, Jackie Chan, Nicolas Cage, Wesley Snipes ja Milla Jovovich.

Lue myös:

Kolme uutta näyttelijää kiinnittäneen The Expendables 3:n ensi-iltapäivä paljastettiin

The Expendables 3: Kolme miesnäyttelijää vahvistettu, yksi naisnäyttelijä neuvottelee roolista

Jackie Chan paljasti The Expendables 3 -roolinsa tilanteen ja toiveensa esittää tiettyä supersankaria

Sylvester Stallone paljasti vihdoinkin The Expendables 3:n ohjaajan

Sylvester Stallonella on ikäviä uutisia Steven Seagalin ystäville

The Expendables 3:n seuraava näyttelijäkiinnitys on… Bill Clinton?

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Showbiz411