Uusimmat

The Expendables 4:sta tulee yli 100 miljoonan dollarin verimylly?

12.10.2015 09:20 Tatu Junni

The Expendables 3 oli pettymys useimmille elokuvasarjan faneille, mutta Sylvester Stallone ei suostu luovuttamaan.

Toimintakonkarien seikkailuja aiotaan jatkaa The Expendables 4:lla. Tämä oli toki arvattavissa Stallonen aikaisempien kommenttien valossa, mutta nyt projektista on saatu lisätietoa.

Variety-lehden mukaan The Expendables 4 kuvataan ensi vuonna ja elokuvateattereihin se saapuu vuoden 2017 aikana. Elokuvan budjetti on tällä tietoa yli 100 miljoonaa dollaria, mikä tekee siitä sarjan kalleimman tuotannon.

The Expendables 4:n näyttelijöistä ei ole vielä tietoa, mutta arvatenkin Syltty ja kumppanit ovat yhä mukana tarinassa edellisen leffan perinteensiirtoyrityksistä huolimatta.

Seuraavassa elokuvassa nähdään taas astetta rankempaa väkivaltaa, sillä The Expendables 3:n teiniystävällisyys tajuttiin virheeksi jopa elokuvan tekijätiimissä.

“Uskon että oli tolkuton virhearvio meiltä kaikilta pyrkiä haalimaan entistä suurempaa yleisöä vähentämällä väkivaltaa, jota kaikki kuitenkin odottivat. Olen melko varma, että niin ei tapahdu uudelleen”, Stallone totesi Patrick Hughesin ohjaamasta elokuvasta vuosi sitten.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat