Uusimmat

The Family Guy hiihtää Simpsoneiden perässä valkokankaalle

08.12.2015 09:00 Tatu Junni

The Family Guyta on esitetty jenkkitelevisiossa jo vuodesta 1999 lähtien, mutta valkokangasta eivät Seth MacFarlanen luomat hahmot ole vielä valloittaneet.

Tilanne kuitenkin muuttuu pian, MacFarlane lupasi taannoin Twitterissä.

Seth MacFarlanen ohjaama Ted oli yllätyshitti vuonna 2012. Räävitön komedia keräsi lähes 550 miljoonan dollarin lipputulot.

Miljoona tapaa kuolla lännessä ja Ted 2 eivät kuitenkaan jatkaneet voittokulkua. Elokuvat pääsivät kyllä omilleen, mutta eivät lähellekään ensimmäisen Tedin tuloja. Ted 2 ylsi yli 200 miljoonaan dollariin, mutta Miljoona tapaa kuolla lännessä kaapi kasaan vain 87 miljoonaa dollaria nimekkäistä näyttelijöistään huolimatta.

Ei siis ole mikään yllätys, että Seth MacFarlanea kiinnostaa nyt tehdä elokuva uransa suurimmasta televisiohitistä.

Nähtäväksi sitten jää, miten hyvin The Family Guy toimii koko illan mittaisena viihteenä.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat