Uusimmat

The Flash -ohjaaja jätti supersankarileffan – syy se kaikista klassisin

02.05.2016 13:48 Tatu Junni

Batman v Superman: Dawn of Justicen ja Justice Leaguen maailmaan sijoittuvan The Flash -elokuvan ohjaaja on pakannut laukkunsa.

The Flashin piti olla kirjailija-käsikirjoittaja Seth Grahame-Smithin esikoisohjaus, mutta nyt mies on jättänyt projektin, uutisoi The Hollywood Reporter. Syyksi on ilmoitettu se kaikista klassisin eli ”taiteelliset erimielisyydet”.

Warner Bros. Pictures joutuu nyt etsimään uuden ohjaajan, mutta aikaa on hyvin. The Flash saa nimittäin ensi-iltansa vasta maaliskuussa 2018.

Ennen omaa elokuvaansa ”Salama” seikkailee ensi vuonna Justice League – Part I -elokuvassa. Hahmoa esittää Ezra Miller – ei siis CW-kanavan televisisarjasta tuttu Grant Gustin.

The Flashin on tarkoitus olla kepeämpi kuin synkkyydestään tunnettu Batman v Superman. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat 21 Jump Streetista ja The Lego Moviesta tutut Phil Lord ja Christopher Miller.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat