Uusimmat

The Gentlemen ei jääne Hugh Grantin ainoaksi Guy Ritchie -leffaksi – Keskustelee roolista brittiohjaajan tulevassa toimintatrillerissä

23.01.2021 17:00 Muropaketin toimitus

Hugh Grant näytteli Guy Ritchien ohjaamassa rikosjännärissä The Gentlemen vuonna 2019.

Vuonna 2019 julkaistu The Gentlemen oli brittiohjaaja Guy Ritchien paluu rikoskomediajuurilleen. Elokuvassa nähtiin tuolloin mukana myös näyttelijä Hugh Grant, joka Deadlinen uutisen mukaan suunnittelee nyt paluuta yhteistyöhön Ritchien kanssa.

Uutisen mukaan Grant keskustelee roolista Ritchien tulevassa, toistaiseksi nimellä Five Eyes tunnetussa toimintajännärissä. Sopimusta ei kuitenkaan ole vielä virallisesti vahvistettu.

Ritchie ohjaa ja tuottaa elokuvan Ivan Atkinsonin ja Marn Daviesin käsikirjoituksen pohjalta. Keskeisiin rooleihin on tähän mennessä kiinnitetty jo Ritchie-elokuvien vakikasvo Jason Statham, Aubrey Plaza, Josh Hartnett ja Cary Elwes.

Elokuva kertoo MI6:n ase-ekspertistä (Statham), joka rekrytään kansanväliseen tiedustelujärjestöön selvittämään uusien, vaarallisten aseiden myyntiä, joka uhkaa sekoittaa maailmanjärjestyksen.