Uusimmat

The Handmaid’s Tale -ohjaaja: ”Kävin keskustelemassa Lucasfilmillä mutta en ohjaa Star Wars -elokuvaa”

24.01.2018 14:53 Muropaketin toimitus

 

Star Wars ei toistaiseksi ole vieläkään saamassa naispuolista ohjaajaa.

Kun The Handmaid’s Tale -ohjaaja Reed Moranon kerrottiin tavanneen Lucasfilmin johtajan Kathleen Kennedyn yli kahden tunnin mittaisessa tapaamisessa, alkoivat huhut liikkua. Moranon veikattiin olevan ensimmäinen naispuolinen ohjaaja, joka ohjaa Star Wars -elokuvan. Mutta toiveet olivat ennenaikaisia.

Sundancen elokuvafestivaaleilla tehdyssä IMDb:n haastattelussa Moranolta kysyttiin hänen tapaamisestaan Lucasfilmillä ja mahdollisesta Star Wars -elokuvasta. Morano myöntää tavanneensa Kennedyn ja kuvaa tätä ihastuttavaksi ihmiseksi, mutta kielsi sen jälkeen oman osallistumisensa Star Wars -elokuvien tekemiseen:

”Ei, en tee Star Warsia. Voisitko lopettaa huhujen lietsomisen. Se oli vain tapaaminen, ja sen enempää en voi sanoa.”

The Handmaid’s Tale on komeaa katsottavaa, minkä vuoksi Morano olisi ollut erittäin kiinnostava nimi myös Star Warsin ohjaksiin, etenkin kun naispuolisia ohjaajia ei vielä toistaiseksi avaruussaagassa ole mukana ollut.

Moranon koko kommentti on katsottavissa oheisesta videosta: