Uusimmat

The Handmaid’s Tale -sarjan 2. kauden ensimmmäinen traileri ja kuvat tarjoavat verta ja synkkää tunnelmaa

15.01.2018 09:39 Muropaketin toimitus

The Handmaid’s Talen kakkoskausi nähdään huhtikuussa.

Golden Globe – ja Emmy -palkittu The Handmaid’s Tale, yksi viime vuoden parhaista sarjoista jatkuu toisen kauden jaksoin huhtikuussa ja nyt Hulu on julkaissut siitä ensimmäisen trailerin ja kuvat. Fiilis tuskin on tulevalla kaudella yhtään sen iloisempi kuin aiemminkaan, ja fotot esittelevätkin muun muassa verisen pääosanesittäjä Elisabeth Mossin.

Margaret Atwoodin klassikkoromaaniin perustuva The Handmaid’s Tale on dystopinen kertomus Gileadin teokraattisesta yhteiskunnasta, joka aiemmin tunnettiin Yhdysvaltoina. Ympäristökatastrofista ja syntyvyyden romahtamisesta kärsivää Gileadia johtaa fundamentalististen kristittyjen liike, joka kohtelee naisia valtion omaisuutena.

Sarjan pääosissa nähdään Elisabeth Moss, Joseph Fiennes, Samira Wiley, Max Minghella, Yvonne Strahovski, O.T. Fagbenle, Alexis Bledel, Madeline Brewer ja Ann Dowd. Uudet jaksot alkavat Yhdysvalloissa 25. huhtikuuta. Suomessa sarjaa esittää HBO Nordic, todennäköisesti tänäkin vuonna heti tuoreeltaan.

Muropaketin uusimmat