Uusimmat

The Hunt -kauhuelokuvan mainoskampanja lopetettiin Yhdysvaltain joukkoampumisten takia

08.08.2019 09:43 Muropaketin toimitus

Lost- ja The Leftovers -sarjoista tutun Damon Lindelofin The Hunt -ihmistenmetsästys nähdään syyskuussa.

The Hollywood Reporter kertoo Universal-studion päättäneen lopettaa kauhua ja satiiria sekoittavan The Hunt – elokuvan mainoskampanjan Yhdysvaltain joukkoampumisten takia.

Ääriväkivaltaisessa poliittisessa satiirissa eliitti metsästää ihmisiä. Studio tuli siihen tulokseen, että elokuvan markkinointi on tällä hetkellä mautonta. Markkinointitiimi miettii tällä hetkellä uutta tapaa promota Suomessakin 27. syyskuuta ensi-iltansa saavaa elokuvaa.

The Hollywood Reporter kertoo useiden studion työntekijöiden olleen jo alun perin sitä mieltä, että The Huntin olisi voinut jättää tekemättä.

– Eri osastojen työntekijät kyseenalaistivat tämän tyylisen elokuvan tekemisen näinä aikoina, The Hollywood Reporterin nimetön lähde kertoo.

Näillä näkymin elokuvan ensi-ilta on edelleen 27. syyskuuta.

Sen virallinen synopsis kertoo:

”Kaksitoista toisilleen tuntematonta herää aukealla niityllä. He eivät tiedä missä ovat, tai miten ovat sinne päätyneet. Eivätkä he tiedä että heidät on valittu… erityistä tarkoitusta varten… metsästettäviksi.

Internetissä kiertävä salaliittoteoria kertoo joukosta eliitin edustajia, jotka kokoontuvat syrjäiseen kartanoon metsästämään ihmisiä. Heidän suunnitelmansa on kariutumassa, sillä yksi saaliista, Crystal (Betty Gilpin, GLOW), osaa karmean leikin paremmin kuin jäljittäjänsä. Yksi kerrallaan hän raivaa metsästäjät tieltään löytääkseen arvoituksellisen naisen (kaksinkertainen Oscar-voittaja Hilary Swank) jahdin takana.

Yhteiskunnallisen trillerin taustajoukoista löytyvät Jason Blum, Get Out ja Puhdistuksen yö –elokuvien tuottaja sekä Davif Lindelof, TV-sarjojen The Leftovers ja Lost luoja. The Huntin ovat käsikirjoittaneet Lindelof ja The Leftoversin parissa työskennellyt Nick Cuse. Ohjauksesta vastaa Craig Zobel (Z for Zachariah, The Leftovers). Blum ja Lindelof ovat tuottaneet elokuvan Blumhouse Productions –yhtiölle. Vastaavina tuottajina toimivat Zobel, Cuse ja Steven R. Molen.”