Uusimmat

The Martian: Näin Matt Damon vietiin Mars-planeetalle

Kuva: © Twentieth Century Fox

26.01.2016 16:05 Tatu Junni

Ridley Scottin ohjaama The Martian eli Yksin Marsissa julkaistaan Suomessa kotiteattereita varten 8. helmikuuta.

Matt Damonin avaruusseikkailua odotellessa on hyvin aikaa katsoa oheinen video, joka esittelee miten illuusio Mars-planeetasta toteutettiin.

Andy Weirin syksyllä suomennettuun romaaniin pohjautuvassa The Martianissa astronautti Mark Watneyn (Matt Damon) luullaan kuolleen kovassa myrskyssä miehitetyllä Mars-tutkimusmatkalla, joten hänen miehistönsä lähtee kotimatkalle ilman häntä. Mutta Watney on selvinnyt elossa ja tajuaa olevansa yksin karulla planeetalla. Vain niukat varusteet apunaan hänen täytyy luottaa kekseliäisyyteensä pysyäkseen hengissä ja löytääkseen keinon viestittää Maahan olevansa elossa.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat