Uusimmat

The Punisher -elokuvan tähti haluaisi ohjata toista Frank Castlen esittäjää Tuomarin omassa elokuvassa

15.12.2020 18:00 Muropaketin toimitus

Thomas Jane esitti The Punisheria vuonna 2004 julkaistussa elokuvassa.

Frank Castle palasi valkokankaille Dolph Lundgrenin vuonna 1989 tähdittämän elokuvan jälkeen vuonna 2004 Thomas Janen muodossa. Jonathan Hensleighin ohjaama elokuva ei saanut suurta suosiota, vaikka Jane roolissa varsin pätevä olikin.

Comic Bookin tuoreessa haastattelussa Jane kertoo olevansa valmis myös palaamaan Tuomarin rooliin, mikäli fanit niin haluaisivat. Hän kertoo tuntevansa hahmon niin rakkaaksi, että olisi myös valmis ohjaamaan Netflixin The Punisher -sarjassa roolia esittänyttä Jon Bernthalia, mikäli niikseen tulee.

“Jos fanit haluaisivat minut takaisin esittämään Frankia ja jos käsikirjoitus olisi toimiva, ja löytäisimme ohjaajan, minkä myötä voisimme iskeä hahmoon leimamme. Frank Castlessa ja The Punisherissa ja siinä maailmassa on vielä niin paljon tutkittavaa”, Jane kertoo mahdollisesta paluustaan rooliin.

“Rakastan sitä, mitä Bernthal teki Netflixissä. Mielestäni hän on aivan mahtava Punisher. Itse asiassa, haluaisin ohjata sellaisen Punisherin, jonka pääosaa esittäisi Bernthal, koska hän on niin loistava näyttelijä”, Jane jatkaa.

Muropaketin uusimmat