The Revenant -ohjaaja Alejandro G. Iñárritun uusi elokuva on kuvattu – Tämän verran siitä tiedetään nyt

24.09.2021 15:00 | Muropaketin toimitus

Alejandro G. Iñárritu on palkittu parhaan ohjaajan Oscarilla elokuvista The Revenant ja Birdman. Hänen seuraava elokuvansa on nimeltään Bardo.

Oscar-palkitun meksikolaisohjaaja Alejandro G. Iñárritun seuraava elokuva on nimeltään Bardo (aiemmin uutisoitiin elokuvan nimen olevan Limbo). Elokuvan kuvaukset on nyt saatu valmiiksi, uutisoi Indiewire.

Bardon sisällöstä tiedetään vasta hyvin vähän. Sen kerrotaan olevan “nostalginen komedia” ja kertovan “eeppisestä matkasta”. Tarinassa nähdään palkittu meksikolainen journalisti ja dokumentaristi, joka palaa kotimaahansa, missä häntä vastassa ovat niin menneisyyden muistot kuin kokonaan uusi todellisuus.

Pääosia elokuvassa esittävät Daniel Jimenez Cacho ja Griselda Siciliani.

Käsikirjoituksen Iñárritu on tehnyt perinteiseen tapaan yhdessä Nicolás Giacobonen kanssa. Kuvaajana ei tällä kertaa toimi ohjaajan kanssa paljon yhteistyötä tehnyt Emmanuel Lubezki, vaan Darius Khondji, joka sai vuonna 1997 Oscar-ehdokkuuden Evitan kuvauksesta. Khondji tunnetaan myös elokuvien Seven, Panic Room ja Amour kuvaajana.