Uusimmat

The Revenant: Tältä näyttää Leonardo DiCaprion ylistetty eräjormailu

16.12.2015 08:20 Tatu Junni

Tammikuun 29. päivä Suomeen saapuva The Revenant on kerännyt ennakkoon runsaasti kehuja. Nyt elokuvasta on julkaistu verkossa ensimmäinen kohtausnäyte.

The Revenant kertoo yhden miehen eloonjäämiskamppailusta ja ihmismielen uskomattomasta voimasta. Tutkimusmatkalla Amerikan kartoittamattomassa erämaassa legendaarinen matkaaja Hugh Glass (Leonardo DiCaprio) joutuu karhun raatelemaksi ja hänen oma metsästystiiminä jättää hänet kuoleman omaksi. Selviytyäkseen Glassin on kestettävä uskomattomia vastoinkäymisiä ja ystävänsä John Fitzgeraldin (Tom Hardy) petos. Sisun ja perheensä rakkauden voimalla Glassin täytyy kulkea läpi ankaran talven periksiantamatta elääkseen ja löytääkseen pelastuksen.

Elokuvan on ohjannut Birdmanilla viimeksi vakuuttanut Alejandro González Iñárritu.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat