Uusimmat

The Skeleton Key

24.08.2005 00:00 Muropaketin toimitus

Iänikuisten sarjamurhaajien ja viimeaikojen japanikierrätysten lomassa on huojentavaa törmätä New Orleansin vivahteikasta voodoo-mytologiaa hyödyntävään kauhuelokuvaan. Skeleton Keyssä nuori saattohoitaja muuttaa suoseudulla ränsistyvään kartanoon auttamaan vanhaa pariskuntaa, erityisesti kuolintoreissaan kärvistelevää äijää. Luonnollisesti, tai siis epäluonnollisesti, talolla on surullinen historia, kaikki peilit on piilotettu ja vintiltä löytyy salainen huone. Onneksi hoitsu ei usko hoodoohumpuukia.

Skeleton Key lähtee liikkeelle halpana säikyttelyleikkauksilla hyppyyttävänä kauhuna, mutta lipuu vääjäämättömästi kohti perustrillerin kaavaa. Samalla filmi paranee, muttei riittävästi, jotta alun perusjuuston paha maku unohtuisi. Petrausta tapahtuu kuitenkin niin paljon, että mieltä jää kaivertamaan kuinka paljon kiinnostavamman leffan näistä osasista olisi voinut kasata. Voodoota ei ole elokuvissa kaluttu loppuun, uskomisen ulottuvuuksista löytyy aina tutkittavaa ja suomiljöö on loistava tapahtumapaikka mysteeriolle.

Kun mukaan heitetään vielä osaava näyttelijäsetti, johon kuuluvat uhkaava Gena Rowlands ja pehmeästi puhuva Peter Sasrgaard, huomaan haluavani korjailla leffan lukemattomat typeryydet mielessäni, jotta voisin pitää elokuvasta enemmän. Mutta ei, vaikka Skeleton Keyn loppu on tosi tyydyttävä, kokonaisuutena leffa on uppoaa muun mudan joukkoon.

Teksti: Jaakko Stenros / Nöjesguiden

Ohjaus Iain Softley
Pääosissa Kate Hudson, Gena Rowlands, John Hurt, Peter Sarsgaard