Uusimmat

The Walking Deadin fanisuosikki aikoo olla sarjassa loppuun asti: “Lähteminen olisi pelkurimaista”

28.09.2018 14:52 Muropaketin toimitus

The Walking Deadissa fanisuosikki Daryl Dixonia esittävä Norman Reedus aikoo pysyä sarjan mukana loppuun saakka.

The Walking Deadin näyttelijäkaarti on vuosien varrella vaihtunut osan hahmoista jäätyä joko elävien kuolleiden hampaisiin tai ihmispahiksen listimäksi. Alusta saakka mukana olleita hahmoja sarjassa onkin enää vain kourallinen. Näistä keskeisintä hahmoa, Rick Grimesia, esittävä Andrew Lincoln on ilmoittanut jättävänsä sarjan tulevalla yhdeksännellä tuotantokaudella.

Toista fanisuosikkia, Daryl Dixonia, esittävä Norman Reedus on kuitenkin luvannut pysytellä mukana edelleenkin, joten sarjan fanit saavat ainakin sen suhteen huokaista helpotuksesta.

CBR:n mukaan Reedus haluaa pysyä sarjassa katkeraan loppuun saakka: “Aloitin ensimmäisellä tuotantokaudella ja haluaisin saattaa kaiken loppuun. Olen laittanut tähän niin paljon että lähteminen tuntuisi pelkurimaiselta”.

Reedus myös kertoo nauttivansa elämisestä sarjan kuvauspaikalla Georgiassa: “Perheeni on täällä ja pidän elämästäni täällä. Ajelen moottoripyörälläni maaseudun läpi töihin. Olen ollut New Yorkissa pitkän pitkän aikaa, mutta nyt joka kerta kun menen takaisin New Yorkiin, kaipaan takaisin Georgiaan.”

Reedus kertoo myös olevansa valmis lähtemään mukaan suunniteltuihin spin-off-sarjoihin tai esimerkiksi Darylin omaan elokuvaan.