Uusimmat

The Walking Deadin tänään alkava 9. kausi palauttaa sarjaan kolme fanien suosikkihahmoa

08.10.2018 11:24 Muropaketin toimitus

The Walking Dead -sarjan yhdeksäs kausi alkaa Suomessa tänään maanantaina 8.10. Fox-kanavalla.

AMC-kanavan The Walking Dead -zombisaippuaoopperan yhdeksännen kauden avausjakso nähtiin viime yönä Yhdysvalloissa. Sitä ennen sarjan showrunner Angela Kang ehti New Yorkin Comic-Conissa järjestetyssä keskustelupaneelissa spoilata jonkin verran tulevaa.

Jos et halua tietää mitään uuden kauden tapahtumista ja juonenkäänteistä etukäteen, niin lopeta lukeminen tähän! 


 

 

 

 

Kangin mukaan uusissa jaksoissa nähdään kolme fanien suosikkihahmoa, jotka ovat jo kuolleet. Mistään supersankarisarjakuvien tyylisestä paluusta tuonpuoleisesta takaisin elävien kirjoihin ei ole kyse, vaan Shane (Jon Bernthal), Hershel (Scott Wilson) ja Sasha (Sonequa Martin-Green) nähdään ilmeisesti takaumissa ja muiden hahmojen muistoja esittelevissä kohtauksissa.

Valitettavasti eilen kerroimme suru-uutisen Hersheliä näytelleen Wilsonin kuolemasta. Näyttelijä ehti kuvata kaikki sarjan uusien jaksojen kohtauksensa, ennen kuin kuoli 76-vuotiaana leukemiaan.

The Walking Dead -sarjan 9. kauden ensimmäinen jakso esitetään Suomessa tänään maanantaina 8. lokakuuta Fox-kanavalla.

Muropaketin uusimmat