Uusimmat

The X-Filesin tekeminen ei aina ollut helppoa Gillian Andersonille – Nyt näyttelijä kertoi, mikä Scullyn roolissa oli erityisen vaativaa

The X-Files, Gillian Anderson

03.06.2021 19:00 Muropaketin toimitus

Gillian Anderson esitti Dana Scullyä The X-Files -sarjassa 11 tuotantokauden ajan vuosina 1993-2018.

The X-Files -sarja aiheutti ahdistusta monille katsojille, mutta helppoa sarjan tekeminen ei ollut sen näyttelijöillekään. Dana Scullya esittänyt Gillian Anderson on paljastanut kärsineensä “mini-hermoromahduksista” erityisesti sarjan yhdeksän ensimmäisen kauden kuvausten aikana.

The Hollywood Reporterin haastattelussa Anderson kertoo, kuinka sarjan kuvaukset vaikuttivat häneen:

“Minulla oli parikin kunnollista mini-hermoromahdusta sinä aikana, ja lopussa en pystynyt puhumaan sarjasta, en katsomaan sitä tai siihen liittyviä kuvia, en ollenkaan. Minun piti heti uppoutua täysin teatterin tekemiseen toisessa maassa”, Anderson selittää.

Alkuperäinen The X-Files päättyi vuonna 2002, jolloin Anderson kertoo ajatelleensa, ettei koskaan enää työskentele televisiossa.

“Mutta niin vain edelleen teen televisiota”, hän kommentoi.