Uusimmat

Tiesitkö: John Wick -ohjaaja toimi Keanu Reevesin stunttina Matrix-elokuvassa – Ensikohtaaminen jäi pysyvästi mieleen

04.03.2019 21:04 Muropaketin toimitus

Nykyisin John Wick -ohjaajana tunnettu Chad Stahelski aloitti elokuvauransa stunt-miehenä.

John Wick -ohjaaja Chad Stahelski ei ole ennättänyt ohjaajaurallaan tehdä vielä kovinkaan monta elokuvaa. Hänen stunttina tekemänsä ura on huomattavasti pidempi – IMDb:n listauksesta löytyy yli 70 elokuvaa. Stahelskin tunnetuimpia stunt-rooleja on Keanu Reevesin tuplana toimiminen vuonna 1999 julkaistussa The Matrixissa.

Hän päätyi Matrixiin mukaan todellisen onnenkantamoisen kautta. Cinemablendin uutisen mukaan Stahelski oli tuolloin työskentelemässä tv-sarjan kuvauksissa, missä hänen piti jäädä auton tönäisemäksi. Kohtauksessa hän löi ilkeästi päänsä, mutta pystyi kuitenkin lähtemään sen jälkeen Matrixin koekuvauksiin.

Hän kuvitteli joutuvansa tekemään koekuvauksissa vain jotain pientä, mutta päätyikin olemaan paikalla puolitoista tuntia hikeä valuen: “Se on yhä tänä päivänäkin pisin ja työteliäin koe-esiintyminen, missä olen koskaan ollut, ja menin sinne vielä täysin valmistautumattomana.”

Stahelski joutui odottamaan vastausta lähes kaksi kuukautta, mutta sitten sai soiton ja pyynnön lähteä työskentelemään Keanu Reevesin rinnalle Australiaan, missä Matrixin kuvaukset olivat käynnissä. Stahelski kuitenkin joutui kieltäytymään, sillä hän oli edelleen kiinnitettynä tv-sarjan kuvauksissa.

Onni onnettomuudessa, sillä Reeves loukkaantui ja Matrixin toimintakohtausten kuvauksia jouduttiin siirtämään seuraavaan vuoteen. Tuolloin Stahelskin aikataulut olivat joustavammat ja loppu onkin sitten historiaa.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta Wachowskin sisarusten ohjaaman ja käsikirjoittaman The Matrixin julkaisusta. Stahelski ja Reeves puolestaan jatkavat yhteistyötä John Wickin merkeissä, sillä sarjan kolmas elokuva julkaistaan 15. toukokuuta.