Uusimmat

Tim Burton ja Danny DeVito ovat tekemässä uuden elokuvan yhdessä

10.03.2017 15:10 Muropaketin toimitus

Danny DeVito esitti Pingviiniä ikimuistoisella tavalla Tim Burtonin Batman – paluussa ja palasi myöhemmin yhteistyöhön ohjaajan kanssa Mars Attacks!:in ja Big Fishin merkeissä. Nyt Burton on taas kiinnittämässä koomikkolegendan elokuvaansa.

Deadline-sivuston mukaan Danny DeVito neuvottelee Disneyn kanssa roolista Tim Burtonin Dumbo-elokuvassa. Jos nimet saadaan paperiin, DeVito nähdään Medicin roolissa. Kyseessä on pienen sirkuksen johtaja, jota Dumbon pääpahis Vandemere kyykyttää.

Uusi Dumbo-elokuva rakentuu pitkälti digitehosteiden varaan. Elokuvassa on merkittäviä ihmishahmoja vain kolme. Tähän mennessä naispääosaan on kiinnitetty Eva Green.

Dumbo on seuraaja Disneyn viime vuonna ilmestyneelle Viidakkokirjalle, joka keräsi maailmanlaajuisesti lähes miljardin dollarin lipputulot. Eläinteema jatkuu myös Leijonakuninkaalla. Jon Favreaun ohjaama elokuva aiotaan tällä tietoa toteuttaa täysin digitaalisesti ja ilman ainuttakaan ihmishahmoa.

Danny DeVito
Kaikki jutut aiheesta