Uusimmat

Tim Burton vahvisti Beetlejuice 2:n: ”Winona Ryder ja Michael Keaton mukana”

11.03.2016 14:00 Tatu Junni

Tim Burtonin uran ensimmäinen hittielokuva oli vuonna 1988 ensi-iltansa saanut Beetlejuice.

Isoista rahoista ei puhuttu, mutta kauhukomedian voittosuhde oli selkeä: sen tekeminen maksoi 15 miljoonaa dollaria ja kassaan kilahti melkein 74 miljoonaa.

Jatko-osaa Beetlejuice ei kuitenkaan koskaan saanut.

Tilanne on vihdoinkin korjaantumassa; Showbizspy-sivuston haastattelussa Tim Burton kertoi Beetlejuicen vuosien odotuksen jälkeen toteutuvan.

”Elokuva on saanut vihreää valoa Warner Bros.:in tiimiltä. Olemme lisäksi puhuneet haluamiemme näyttelijöiden kanssa ja he ovat kaikki mukana, mukaan lukien Winona [Ryder] ja Michael [Keaton]. Meillä on käsikirjoituskin ja kaikki valmiina kuvauksien aloittamista varten”, Burton vahvisti.

Tiedossa ei ole, milloin kuvaukset varsinaisesti alkavat ja milloin Beetlejuice 2 saa ensi-iltansa. Otollinen aika ensi-illalle voisi olla vuosi 2018, jolloin ensimmäisestä elokuvasta tulee kuluneeksi 30 vuotta.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat