Uusimmat

Timo Vuorensola: ”Iron Sky 2:ssa nähdään dinosauruksella ratsastava Adolf Hitler”

06.11.2013 13:10 Muropaketin toimitus

Jeremiah Harm

Empire-elokuvalehden Owen Williams vieraili viime viikolla Suomessa Night Visions -festivaalin yhteydessä. Samassa yhteydessä toimittaja tapasi Iron Sky 2:n ja Jeremiah Harmin parissa hommia paiskovan Timo Vuorensolan.

Timo Vuorensolan (ei kuvassa) mukaan Iron Sky 2:a käsikirjoitetaan yhä ja samaan aikaan elokuvalle pyritään järjestämään rahoitusta. Elokuvaan on kiinnitetty jo pari näyttelijää, joiden lisäksi ensimmäisestä Iron Skysta tutut Udo Kier ja Julia Dietze palaavat rooleihinsa. Iron Sky 2:n tarina sijoittuu Maan sisälle, mutta Kuussakin vieraillaan.

Iron Sky 2:n budjetti on suunnilleen tuplasti isompi kuin edeltäjänsä. Mitä rahalla sitten on tarkoitus tehdä? ”Mukana on kohtaus, jossa Adolf Hitler ratsastaa dinosauruksella maapallon ytimeen”, Vuorensola lupasi Empirelle. Kuvausten on tarkoitus käynnistyä vuoden 2015 aikana ja ensi-ilta on luvassa tällä tietoa 2016.

Ennen Iron Sky 2:n tekemistä luvassa on toinen scifi-projekti: Jeremiah Harm (no nyt; kuvassa). Sarjakuvaan pohjautuvan avaruusseikkailun kuvauksen käynnistyvät Unkarissa ensi keväänä. Näyttelijöitä Vuorensola ei vielä paljastanut.

Lue koko juttu Empiren sivuilta.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o Netflixin Twitter-päivitys kuunatsielokuvasta Iron Sky sai Sarah Palinin kannattajat raivostumaan USA:ssa 2.5.2013
o Iron Sky -ohjaaja epäilyttävissä puuhissa: kähvelsi kollegoidensa trailerin ja leikkasi sen uusiksi  9.4.2013
o Iron Skyn ohjaaja haukkui HBO Nordicin: ”Jatkossa lataan Game Of Thronesin jaksot Pirate Baysta” 2.4.2013
o Iron Sky 2:n tekeminen on nyt käynnissä: tämä kuvakin sen todistaa 22.1.2013
o Iron Skyn tekijöiden uusi Hollywood-elokuva Jeremiah Harm sai käsikirjoittajan 29.11.2012
o Jeremiah Harm on täällä! Iron Skyn tekijöiden seuraavasta elokuvasta julkaistiin esittelyvideo 14.11.2012

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Empire