Uusimmat

“Toivottavasti hän ei koskaan tee elokuvaa minusta”, sanoi Donald Trump aikoinaan Michael Mooresta – ja juuri niin on nyt tapahtumassa

01.06.2018 14:53 Muropaketin toimitus

Michael Moore

Dokumentaristi Michael Moore työstää parhaillaan elokuvaa presidentti Donald Trumpista. Elokuvan on määrä ohjaajan mukaan lopettaa se, että Trump pääsee kuin koira veräjästä tilanteesta kuin tilanteesta.

Michael Moore postasi Twitter-tililleen kiusoittelevan videonpätkän. Siinä Moore keskustelee vuonna 1989 valmistuneesta dokumentistaan Roger & Me yhdessä Roseanne Barrin ja Donald Trumpin kanssa. Videolla Trump kommentoi pitäneensä elokuvasta ja toivovansa, ettei Moore tee hänestä koskaan elokuvaa.

Moore kirjoittaa: “Tunnen Roseannen. Ja tunnen Trumpin. He tulevat katumaan sitä päivää kun tunsivat minut…” Dramaattiseksi lopuksi ruutu menee mustaksi ja kuvassa näkyy Michael Mooren nettisivun osoite. Sivustolla Moore ilmoittaa työskennelleensä salaisen projektin parissa viime kuukausien ajan.

NME:n uutisen mukaan Moore on kommentoinut tulevaa elokuvaprojektiaan käänteentekeväksi. “Mitä tahansa Trumpia päin heitetäänkään, se ei ole toiminut. Tosiasiat, todellisuus, aivot eivät voi voittaa häntä. Jopa silloin kun hän aiheuttaa haaverin itse, hän vain nousee seuraavana aamuna ja jatkaa eteenpäin ja twiittaamistaan. Se loppuu tämän elokuvan myötä”, Moore uhkaa.