Uusimmat

“Tolkien ei hyväksyisi tätä” – Joukko faneja koettaa estää Amazonin uuden Lord of the Rings -tv-sarjan alastonkohtaukset

07.06.2021 17:00 Muropaketin toimitus

Amazonin uudessa Lord of the Rings -tv-sarjassa pelätään olevan alastomuutta, joka ei kaikkien mielestä sovi koko perheen tarinaan.

Amazonin tulevasta Lord of the Rings -sarjasta ei ole julkaistu vielä ruutuakaan julkisuuteen, mutta silti keskustelu sarjan ympärillä käy kiivaana. Suursarjan arvellaan eroavan jonkin verran J.R.R. Tolkienin alkuperäisestä materiaalista ja sarjassa on huhuttu olevan mukana esimerkiksi alastomuutta ja intiimikohtauksia.

Osa kristityistä Tolkien-faneista on närkästynyt asiasta ja vaatii tuotantoyhtiötä poistamaan alastonkohtaukset sarjasta. Change.orgissa julkaistun vetoomuksen on tähän mennessä allekirjoittanut noin 35 000 henkilöä.

Vetoomusta perustellaan sillä, että Tolkienin luomukset olisivat aina olleet perheystävällisiä, eikä niissä ole lainkaan alastomuutta – ja myös sarja haluttaisiin pitää tällaisena. Kommentoijien mielestä tarinoiden sisältämä sota ja väkivalta ilmeisesti ovat kuitenkin perheystävällistä.

Lord of the Rings -sarjan kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä. Sarjan näyttelijäkaartiin kuuluvat muun muassa Robert Aramayo, Ismael Cruz Córdova, Joseph Mawle, Owain Arthur, Nazanin Boniadi, Tom Budge, Morfydd Clark, Ema Horvath, Markella Kavenagh, Tyroe Muhafidin, Sophia Nomvete, Megan Richards, Dylan Smith, Charlie Vickers ja Daniel Weyman. Käsikirjoituksesta vastaavat J.D. Payne ja Patrick McKay, jotka toimivat myös sarjan showrunnereina ja vastaavina tuottajina.

Muropaketin uusimmat