Uusimmat

Tom Cruise lähtee tekemään elokuvan avaruudessa – Nyt ohjaaja Doug Liman paljasti, mistä pähkähullulta kuulostanut idea sai alkunsa

20.01.2021 13:45 Muropaketin toimitus

Doug Liman ja Tom Cruise kuvaavat elokuvan avaruudessa. Aiemmin he ovat tehneet yhdessä elokuvan Edge of Tomorrow.

Tom Cruise tekee parhaillaan uutta Mission: Impossible -elokuvaa ja ohjaaja Doug Liman puolestaan on kuvannut karanteeniajan ryöstöelokuvan Locked Down. Yhdessä tämä jo elokuvassa Edge of Tomorrow työskennellyt kaksikko on päättänyt tehdä vielä toistaiseksi nimeämättömän elokuvan, joka kuvataan avaruudessa.

Deadlinen pitkässä haastattelussa Liman kertoo maaliskuussa julkaistavasta elokuvastaan Locked Down ja kuinka hän päätyi mukaan Cruisen avaruusleffan projektiin. Hän kertoo elokuvien liittyvän yhteen sen kautta, että niitä molempia hänelle ehdotti sama tuottaja: PJ van Sandwijk.

“Sama tyyppi ehdotti vuosi sitten järjettömältä tuntuvaa ideaa avaruudessa kuvattavasta elokuvasta. Ajattelin, että emmehän me kuitenkaan oikeasti alkaisi tehdä sellaista, niin uteliaisuudesta päätin mennä mukaan muutamiin tapaamisiin. Mutta sitten NASA ja SpaceX liittyivät mukaan, sitten Tom Cruise liittyi mukaan…”, Liman selittää.

Liman on harrastajalentäjä. Hän kertoo lentäneensä ensimmäistä kertaa pandemian aikana pienkoneella Atlantin yli ja sen toimineen askeleena oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja matkalla kohti avaruuselokuvan tekoa.

“Kun ajattelen Atlantin yli lentoa, ja miten se pelotti minua, ja miksi silti päätin tehdä sen, johtui siitä, että näin SpaceX:n laukauksen kesällä. Minua pelotti ajatella itseäni raketissa, matkalla tuntemattomaan. Joten ajattelin, että se olisi hyvä askel karaista itseäni ajatukseen siitä, että olen suljettuna avaruusrakettiin Tom Cruisen kanssa”, ohjaaja jatkaa.