Uusimmat

Tom Cruise pääsee jatkamaan uuden Mission: Impossible -elokuvan tekemistä ehkä vasta puolen vuoden tauon jälkeen

03.06.2020 08:34 Muropaketin toimitus

Mission: Impossible 7:n kuvaukset jatkuvat syyskuussa.

Mission: Impossible 7 -elokuvan kuvaukset ovat olleet nyt tauolla jo kolmen kuukauden ajan ja ne jatkuvat vasta syyskuussa.

Simon Pegg kertoo Varietylle vitsaillen, että he joutuvat kuvaamaan leffan taistelukohtaukset 1,5 metrin päässä toisistaan.

Apulaisohjaaja Tommy Gormley vahvistaa BBC Radio 4:n haastattelussa, että kuvaukset tosiaankin alkavat jälleen syyskuussa ja leffan saapuvan teattereihin aikautaulun mukaisesti. Aiemmin työryhmä harkitsi, että he skippaavat jotkin suunnitellut kohtaukset kokonaan, eivätkä kuvaa enää lainkaan esimerkiksi Italiassa.

– Toivomme pääsevämme kuvaamaan kaikkiin paikkoihin suunnitellusti. Yritämme kuvata mahdollisimman paljon Englannissa, niin ulkona kuin studiossa, Gormley kertoo.

Christopher McQuarrien ohjaaman ja käsikirjoittaman Mission: Impossible 7 -leffan on tarkoitus saada ensi-iltansa 19.11.2021.