Uusimmat

Tom Cruise paljasti pilanneensa itse omat stunt-temppunsa – “Minua on pyydetty olemaan hymyilemättä”

12.04.2021 09:26 Muropaketin toimitus

Tom Cruise on liiankin innoissaan kahjoista tempuistaan.

The Graham Norton Show’ssa vieraillut Tom Cruise kertoo olevansa niin innoissaan tehdessään elokuviensa stuntteja, että usea ensimmäinen otto on mennyt pilalle, koska hän ei ole pystynyt olemaan hymyilemättä.

– Olen erittäin fyysinen näyttelijä ja rakastan stunttien tekoa. Treenaan ja suunnittelen kaiken viimeisen päälle, mutta olen silti murtanut useita luitani, Cruise sanoo.

– Stuntin tekeminen ensimmäisen kerran on aina todella stressaavaa, mutta myös innostavaa. Minua on kehotettu useamman kerran olemaan hymyilemättä stuntin aikana, hän jatkaa.

Cruise kertoo myös The Graham Norton Show -vierailun olevan hänen ensimmäinen kertansa kuvauskuplan ulkopuolella sitten koronapandemian alun.